17.11.2022
Viimeinen päiväni Filippiineillä, keskiviikko 16.11., oli varsin mielenkiintoinen. Tilasin GRAB-applikaatiolla taksin asuinpaikastani Pasigin kaupunginosasta Manilasta. Aloitin matkan sen verran aikaisin että taksi vältti pahimman ruuhkan, joten 12 km matkaan kului ’vain’ reilu tunti. Olin sopinut tavata Radio Veritaksen yleisötutkijan Arlene Donarberin kanssa. Tapasin Arlenin kuutisen vuotta sitten mediatutkimuskonferenssissa Bonnissa, ja sen seurauksena Radio Veritas liittyi kristillisten mediatoimijoiden yhteenliittymään Intersearchiin.
Radio Veritas Asia (RVA) on siis katolinen mediatoimija ja pitää evankeliumia esillä Filippiineiltä käsin kaakkois-Aasiaan. Se on perustettu 1969, eli reilu parikymmentä vuotta myöhemmin kuin FEBC. RVA keskittyy katolisen yleisön palvelemiseen, tarjoten hartauksia ja messuja, mutta myös elinkeinon harjoittamiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyvää sisältöä. Radio Veritas siirtyi muutama vuosi sitten radikaalisti radiosta digitaaliseen mediaan. Arlene on ollut kouluttamassa RVA:n työntekijöitä muutokseen.
FEBC:illä ja RVA:lla on eri yleisöt, mutta joskus molemmat palvelevat samoja yleisöjä, näin saattaa olla esimerkiksi Myanmarissa. Selkein ero on Sri Lankalla, mikä on vahvasti katolinen ja on siis RVA:n aluetta. FEBC ei toimi Sri Lankalla.