maanantai 22. helmikuuta 2016

Konferenssin antia


Tässä tapaamisessa on puhuttu paljon FEBCin arvosta, brandistä ja strategisesta suunnittelusta. Yhteisen brändin luominen on vaikeaa, koska assosiaatio koostuu monesta autonomisesta yksiköstä. Tähän kysymykseen olen törmännyt survey-tutkimuksissa, kun lapsella on monta nimeä. Olisi helpompaa jos lapsella olisi vain yksi nimi, ja siis globaali brändi. Mutta maiden autonomian vaaliminen ja siis paikalllinen brändi on osoittautunut globaalia brändiä tärkeämmäksi.





Strategisen suunnittelun ja brändimuotoilun konsultit olivat amerikkalaisia, ja esimerkit sen mukaisia. Disneystä välittyy tietynlainen magia, kun taas Harley-Davidsonista vapaus, jne. Konsulttien esityksessä ei meikäläiselle ollut kauheasti mitään uutta, viittasivat Suomessakin tuttuun Kotteriin, joka on erikoistunut muutoksen hallintaan.

Minun esitys käsitteli suosikkiaihettani – yleisövuorovaikutusta. Minäkin puhuin muutoksesta, yleisövuorovaikutuksen muutoksesta perinteisin menetelmin tapahtuvasta viestinnästä digitaaliseen viestintää. Lyhyesti sanottuna kirjeistä ja teksiviesteistä sosiaaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään. Yleisösuhteista vastaava henkilökunta on suuren muutoksen edessä.



Hindulainen juhla Galungan



Kun saavuin Balille, tienvarsilla näkyi kauniita bamburuokoon nivottuja koristeita, jotka kiinteistön portilta sidotaan kadun yläpuolelle. Kookospalmun lehdet ovat todella taidokkaasti muotoiltu. Ne symboloivat hinduismia ja viisautta, ja juhlistavat julkisivuja Galungan-juhlan kunniaksi.

Galungan-juhla on yhtä tärkeä perhejuhla kuin uusi vuosi. Sitä vietetään hindu-jumala Indran voiton muistoksi. Hyvä Indra voitti tuolloin pahan kuninkaan joka kielsi alamaisiaan palvomasta hindulaisuutta. Indra-jumala tuli taivaasta ja nuolellaan tuhosi kuninkaan.

Galungan-juhlan aikana vieraillaan temppeleissä, perhealttareilla ja sukulaisissa. Alttareille viedään riisiä, hedelmiä, kookosta ja kookospalmujen lehtiä. Galungan-juhla kestää kymmenen päivää, ja se päättyy Kuningan-juhlaan, jolloin taas mennään temppeleille ja alttareille. Kuningan-juhlan väri on sama kuin Vishnu-jumalan väri, keltainen. Balilaiset hindut uskovat että on yksi jumala jota voidaan selittää Trimurtin avulla. Trimurtiin sisältyy jumaluuden kolme ulottuvuutta: Brahma luoja, Vishnu suojelija ja Shiva tuhoaja. 

perjantai 19. helmikuuta 2016

Nusa Dua -ranta


Olen ollut jo muutaman päivän Balilla, mutta olen vain kerran ehtinyt  yhdeksi tunniksi kävelemään rauhassa rannalle. Aamuisinhan Annaleena ja minä hölkkäämme rannalle ennen aamiaista, koska se on ainoa aika päivästä jolloin voi juosta tai yleensä harrastaa liikuntaa. Yhtenä aamuna Phnom Penhin perheradion johtaja Sopheary liittyi seuraamme.
Hotellissa on uima-allas, mutta vesi on hyvin lämmintä. Kun uin siellä pääni tulee kipeäksi, joten ei taida sopia minulle.


Nusa Dua –ranta muistutti hyvin paljon rantoja joita olen nähnyt Filippiineillä. Ainoa ero oli että ranta oli jyrkkä ja sen hiekka oli hyvin pehmeää. Uiminen on sallittua ainoastaan muutamilla alueilla, jotka on merkitty punaisin ja keltaisin lipuin. Minusta oli mukavaa kävellä rannan tuntumassa. Hiekka silloin tällöin upotti jalkojen alla.

Jos eksyy, on yksi varma tie löytää rannalta kadulle – oranssiset tsunamivaroitusmerkit. Niitä onkin täällä kiitettävän paljon. Turistien vuoksi varmaan ollaan hyvin varauduttu kriisivalmiusviestintään.


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Mitä teen Balilla


Olen täällä työtoverini Annaleenan kanssa Sansan yhteistyökumppanin ICC-konferenssissa. Tässä konferenssissa on edustajia 32 eri maasta kaikkiaan 58. Joten suomalaisten osuus, kolme, on melko suhteellisesti melko suuri. Ohjelma noudattelee tyypillistä kristillisen konferenssin ohjelmaa aamuhartauksineen, työpajoineen ja niiden purkuineen. Antoisinta tietysti ovat henkilökohtaiset keskustelut lounaiden ja päivällisten ympärillä.

Kenties kaikkein mielenkiintoisimman keskustelun kävin kirgisialaisen Ulanbekin kanssa. Hänen kotimaassaan talkoot ovat yleisiä (kuten Suomessakin, kerroin hänelle). Heidän radioasemansa 88.8 järjestää ongelmanratkaisutalkoita. Kuuntelija soittaa suoraan lähetykseen ja kertoo ongelmansa. Sitten muut kuuntelijat saavat tarjota hänelle ratkaisuideoita. Jokaisen antama neuvo on tärkeä, eikä niitä pistetä mihinkään paremmuusjärjestykseen. Ohjelman loppuosassa tuottaja avaa ratkaisuksi vastauksia kristilliseltä puolelta, jos vaikka raamatustakin löytyisi ideoita.

Kun radiotoimittajat kertovat toisilleen toimivia ideoita, he voivat oppia toisiltaan, ja voivat kokeilla toisten menestyviä ohjelmatyyppejä omassa tuotannossaan omassa kulttuurissaan ja viitekehyksessään.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Welkom in Malang - hollantilaisten jalanjäljillä




Istumme indonesialaisten ystäviemme kanssa hollantilaisten perustamassa kahvilassa Malangissa. Seinällä lukee Welcom in Malang. ja kolme hollantilaista eläkeläismiestä keskustelevat vilkkaasti naapuripöydässä. Eurooppalainen henki leijuu kahvilassa, sen huonekaluissa, värjätyissä lasiruuduissa. 
Malangissa näkyy hollantilaisten vaikutus kenties enemmän kuin missään muussa paikassa missä Indonesiassa olen käynyt. 


Ravintolasta poistuttuamme ajamme liikenneympyrässä jonka keskellä on miehen patsas. ’Se on Suropati, sankari joka taisteli hollantilaisia vastaaan.’ Malangissa on samanniminen katu.

Mieleeni tulvii historian välähdykset joita luin muutama päivä sitten Jakartassa Monasin alakerrassa olevassa museossa…'Indonesiassa vallitsi vapaakauppa-alue, kunnes hollantilaiset ja alkoivat dominoida sitä'. …tai...'Lontoon kokouksen 1814 jälkeen hollantilaiset uudelleen julistivat suvereenisuuttaan Indonesiassa ja uudelleen säätivät monopolinsa'...

Historian kirjoitusta en nyt pysty analysoimaan, oliko se objektiivista. Joskus historiaa kirjoitetaan tietystä vinkkelistä. Mutta yhden asian opin historiankirjoituksista. Sen ettei länsimaalaisten tulisi päsmäröidä indonesialaisten kanssa ennen kuin ottavat selvää paikallisista oloista ja tavoista tehdä hommat. Joskus ne saattavat olla parempia kuin länsimaalaisten ideat.
Myös Malangin naapurikaupungissa Batussa oli kahvila 'Omah Kitir', jonka päätyyn oli maalattu tuulimyllyä muistuttuva kuvio.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Mediakuulumisia Paulinan vinkkelistä


Työkaverini Annaleenalla oli tänään kiireinen päivä useiden haastattelujen parissa. Niinpä meni sain keskustella Sansan yhteistyökumppanin graafikon Paulinan kanssa. Paulina on valmistunut design-alalta ja tekee työkseen raporttteja Suomeen ’Naiset Toivon Lähteellä’ – ohjelman kuuntelijoista. 



Pauliinan mukaan useimmilla kaupungeissa asuvilla indonesialaisilla on mobiili-internet. Eli he käyttävät internettiä ja sosiaalista mediaa kännykästään. Mutta maaseudulla mobiilin internetin kattavuus on huono, ja kaiken lisäksi kallis. Maaseudun median käyttö on siis erilaista kuin kaupungissa. Mobiilin internetin käytössä on myös ikäpolviero: Vanhempi väki, esim. Paulinan äiti, ei käytä mobiili-internettiä, mutta nuoret käyttää. Nuoret eivät kuitenkaan mene naimisiin sosialisen median avustuksella, vaan ’se oikea’ löytyy useimmiten tutuista ympyröistä, kuten perheestä, koulu- tai työkavereista. Paulina kertoi tosin että maaseudulla vielä saattavat vanhemmat järjestää avioliittoja.

Tavallisen televisionkanavaston tarjonta on ’juustoista’, kuten Paulina kutsuu. Hänen mukaansa indonesialaiset elokuvat sisältävät paljon väkivaltaa. Mikäli haluaa vähänkin laadukkaampaa televisiosisältöjä ja välttää mainoksia, kannattaa maksaa kanavista. 

Vaikuttaa siltä indonesialaisilla nuorilla on samat musiikki-idolit kuin amerikkalaisilla ja eurooppalaisilla vertaisillaan, kuten Taylor Swift, Adele, Eddie Sheeran, Sam Smith. Minusta oli yllättävää kuulla että Indonesiassa ei juurikaan ole kuuluisia pop-tähtiä.  

perjantai 12. helmikuuta 2016

Mitä täällä siis teen


Facebookissani joku kysyi mitä teen täällä Annaleenan kanssa. Vastasin että keräämme tarinoita, ja valokuvia. Valokuvia on todella tullut otettua. Ja tänään kuulimme tarinoita. Täällä Jakartassa toimii perheradio nimeltä Heartline. Kuuntelimme tänään kahden kuuntelijan tarinaa. (kuvassa ovat reunoilla). Toinen mies, toinen nainen. Heillä oli paljon yhteistä. Molemmilla on kristitty tausta. Yhteistä on myös se että molemmilla tuntui olevan taloudellisia ongelmia – naisen puoliso oli ollut työttömänä, kun taas miehen poika oli taloudellisissa vaikeuksissa. Molemmille oli myös tärkeää se että he voivat soittaa radioasemalle, kertoa huolistaan, ja heidän puolestaan rukoillaan. 



Indonesiassa väestöstä on noin joka kuudes on kristitty. Heartlinen eräs tavoite on rohkaista näitä kristittyjä, vähän niin kuin Radio Dei toimii Suomessa. Mutta kristillistä ohjelmaa on vain iltaisin. Aamun ja päivän ohjelmat koostuvat easy listening-tyyppisistä sisällöistä, kevyestä musiikista, terveyttä ja liike-elämää käsittävistä sisällöistä.
Indonesialaisilla on ID-kortti, ja siihen merkitään henkilön uskonto. Pitää siis olla joku uskonto, ei voi sanoa korttiin että olisi uskonnoton. Joten en tiedä miten luotettava tuon kortin määritelmä on. Ja sitten, olen tavannut ihmisiä joiden uskontona kortissa on merkitty uskonnoksi islam, vaikka he olisivatkin kristittyjä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Starbuck's





En ole mikään Starbuck’s fani mutta kävin tänään Starbucksissa. Hieman pelotti astua sisään – olihan puolisoni kieltänyt minua menemästä indonesialaisiin Starbuckseihin sen äskettäisin Jakartan keskustan pommi-iskun jälkeen. Mutta australialainen ystäväni oli ehdottanut tapaamista Starbucksissa joten pakkohan oli mennä. Kahvilan myyjä tuli mielellään Annaleenan ja minun kanssa kuvaan. 

Indonesialaiset ystäväni kertoivat että Jakartan iskun jälkeen indonesialaiset reagoivat suorastaan yltiöpäisellä rohkeudella – monet menivät jopa pommitetulle Starbucksille ottamaan selfillään kuvia itsestään. Tai kärrymyyjät kokoontuivat yksittäisten Starbucks – kahviloiden ympärille.  Samaa asennetta terrori-iskujen jälkeen Euroopassa ja USAssa on ollut havaittavissa – pelolle ei saa antaa sijaa. 

Indonesiassa on melko voimakkaasti reagoitu ihmisten turvallisuuteen. Poliiseja näkyy Jakartan kaduilla enemmän kuin aiemmin, ja tavarataloon mennessä jokaisen sisääntulijan laukku tutkitaan. Tulee mieleeni ajat Filippiineillä kun sinne muutin, tavaratalojen ja pankkien sisäänkäyntiä vartioivat pyssyjä kantavat poliisit. Täällä vartioilla ei ole pyssyä, vaan sellainen metallinpaljastin. Hyvähän se on että turvallisuuteen panostetaan. Ja eiköhän tämä jäänyt ainoaksi Starbuck’s vierailukseni täällä.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Saisinko ottaa kuvan?


Jakartassa muutaman vuoden tauon jälkeen. Pyysin vierailumme emäntää Faridaa suunnistamaan kohti Monasin eli kansallista monumenttia, joka on pystytetty Indonesian itsenäistymisen kunniaksi. Viimeksi käydessäni Monasilla vierailuun meni puoli päivää. Tänään koko päivä. Liikenne on moninkertaistunut.

Iltapäiväruuhkassa se matelee pari metriä kerrallaan. Mustien, valkoisten, ja harmaiden autojen väliin mahtuu vikkelästi liikkuvia mopotakseja eli gojec'eja ja kolmipyöräisiä pikkutakseja eli bajay'oja. Ruuhkasta huolimatta tunnelma on levollinen, jopa autot tuuttavat lempeästi. Gojec-kuskit ovat iloisia kuten kuvassa, he haluavat että heidät huomataan vihreistä takeista ja kypäristä - uusi tapa hoitaa bisnestä. Eikä vie tilaa tiellä. 

Valokuvien ottamista varten opettelin indonesiaksi hyödyllisen lauseen - Apa saya pole photo anda? - Eka kertaa kun sen kysyin, vastaus kuului. 'pole'. En tiennyt mitä se tarkoitti mutta arvasin henkilön ilmeestä sen olevan myönteinen. Sitten näin kun työkaverini Annaleena kysyin saman englanniksi - ja vastaus oli taas myönteinen. Epäreilua. Mutta nuoret mielellään kuvauttavat itsensä, ja kommunikoivat myös englanniksi. Monasin ympärillä oli paljon koululuokkia vierailemassa kansallisella monumentilla. Yksi luokka oli tullut Jakartan lähellä olevasta Bogorin kaupungista, kuvassa opettaja alla oppilaansa kanssa.