Anglikaanisesssa kirkossa tutustuin 25-vuotiaaseen Eddieen. Hän on kotoisin
Malesiasta, mutta hänellä on Indonesian kansalaisuus. Hän tuli neljä vuotta
sitten kristityksi, ja koska Malesiassa ei ole sallittua vaihtaa uskontoa, hän
meni Indonesiaan jotta voi vaihtaa uskontonsa muslimista kristityksi. Hän
takaisin Malesiaan ja hänet kastettiin kristinuskoon siellä.
Kristityksi tulemiseen hänen kohdallaan liittyi kriisi. Hänen vanhempiensa
omistama perheyritys meni konkurssiin. Eddie tuli epätoivoiseksi jopa niin
suuressa määrin, että oli vähällä syödä myrkkyä ja lopettaa elämänsä. Mutta
sitten ystävät kutsuivat hänet leirille, joka oli kristillinen leiri. Eddie
tunsi heti lämpöisen ja hyväksyvän tunnelman, ja oli kovin otettu siitä. Siitä
alkoi prosessi, joka johti lopulta uskonnon vaihtamiseen eli kristityksi
kääntymiseen.
Eddielle merkittävintä kristinuskossa on se että Jumala on rakastava isä,
eikä suuri auktoriteetti jota pitää orjuuttavasti miellyttää. Islamilaisuudessa
hänen mukaansa Allah on valtavan korkealla pieneen ihmiseen nähden. Hän kyllä
auttaa, mutta sillä ehdolla että olet onnistunut miellyttämään häntä.
Kristinuskossa taas Jumalan ja Jeesuksen rakkaus on ehdotonta.
Indonesiassa asuessaan Eddie oli töissä radioasemalla kuuluttajana. Erään
kerran hän mietti ja kyseli mitä hän tekisi elämällään. Jumala toi hänen
eteensä lipun, jossa oli Prambanan näköinen temppeli. Eddie huomasi että
temppeli ei kuitenkaan ole Indonesiassa oleva Prambanan temppeli, vaan se on
Angkor Wat Kambodzassa. Niinpä
Eddei päätyi Kambodzaan.
Nyt hän on ollut Kambodzassa kaksi vuotta. Hän tekee kaikenlaista
vapaaehtoistyötä. Hän luottaa että Jumala pitää hänestä huolen, ja
ihmeellisellä tavalla onkin pitänyt! Eräänä päivänä hänen riisilaatikkonsa oli
tyhjä. Hän meni kaupungille. Palattuaan kotiin, hän huomasi että laatikko
olikin täyttynyt riisillä! Vain Eddiellä oli avain hänen asuntoonsa. Jeesus
kerran ruokki 5000 ihmistä – hän voi ruokkia yhden tänä päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti