torstai 21. kesäkuuta 2018

Krusan peiton arviointia

Eräs Krusa-evaluaation tavoite oli saada kuuntelijoilta palautetta kuuluvuudesta. Samaan aikaan insinööri Pagnan Kong oli monitoroinut Krusan signaalia eri maakunnissa. Vertasimme näitä kahta tietolähdettä. Ja huomasimme yhtäläisyyksiä: maakunnat joissa Pagnan totesi kuuluvuuden heikoksi, myös kuuntelijat olivat samaa mieltä. Arvattavasti nämä maakunnat ovat Kambodzan reuna-alueilla.

Mike piirsi Phnom Penhin ympärille ympyrän säteeltään 90km:n ympyrän, joka kuvaa erittäin vahvaa signaalia. Jotta 84% Kambodzan väestöstä katetaan Krusa FMllä, täytyisi perustaa viisi uutta relay-asemaa. Relay-asemat toistavat Krusa 99.5n sisältöä. Yksi tällainen avattiin Kampung Thomiin.

Lyhytaalto on siitä ihana, että sen signaali kattaa koko maan. Mutta, monet, varsinkaan nuoret, eivät kuuntele lyhytaaltoradiota, vaan meiluummin kuuntelevat Krusa Facebookista.

Harvaanasuttujen alueiden ihmisille jää kolme vaihtoehtoa: 1) lyhytaalto, 2) Facebook-kuuntelu, mikäli kännykkäverkko on tarpeeksi hyvä tai 3) ns. äänilaatikon kuuntelu, josta muistitikulla oleva ohjelma soitetaan silloin kuin halutaan.


Program for men and 'first video on FB' -day

In Finland, I have heard guys talking about the need of a radio program for men, since there is this famous Hope for Women radio program for women.
Today I met a Krusa producer, Chopheak, a young man who has been producing a one-hour radio program for men.


He got an idea about it last year. The idea is simple to talk about family and society issues facing men. Each program has a guest invited to give answers to the audience's questions.

He uses Family seminar's content for some of his programs. There are especially matters such as how to handle money, and how to take care of your family, that men listeners have questions about.

Today was a special day in Krusa FM. Producers were nicely dressed, and women wearing more make-up than usual. It was the first time that the studios has cameras on. So audience could see them!




keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Perheseminaarissa


Menin Krusa FMn yhteyspäällikön Sam Channin kanssa Kampong Thomin maakuntaan. Sinne Krusa FM on levittäytynyt relay-asemalla, taajuuteenaan 99.8 (eikä 99.5 kuten Phnom Penhissä). Matkalla monitoroin signaalia. Karmea totuus on että kaupunkien keskustassa signaali on huono, ja siinä on paljon häiriöitä, mutta kaupunkien reuna-alueilla ja ulkopuolella signaali on hyvä. Siinäpä pohtimista, suositellako vaan kaupunkien keskustoissa asuville että kuunnelkaapas Krusaa internetistä tai sosiaalisesta mediasta. 


Pastori Joseph Keo vaimonsa Makaran (kuvassa vasemmalla) kanssa tuli pitämään perheseminaaria. Perheseminaareista osan tukee Suomen Lähetysseura, ja osan eli sellaiset millä alueilla seminaariin osallistuu Krusan kuuntelijoita, Sansa tukee ne seminaarit. Tämä oli siis Sansan tukema seminaari. Joseph antoi tämän kerran opetusaiheet kopioituina lukuina kirjasesta, jota tähän asti on jaettu seminaarilaisille. Mutta paino nosti painokuluja, joten Josephilla ei ole ollut määrärahoja lisäkirjasten painattamiseen. 


Joseph tulee muuteen syys-lokakuun tietämillä Suomeen SLSn kutsumana, joten ehkäsinäkin pääset häneltä itseltään kuulemaan perheiden auttamisesta Kambodzassa. 

Kirjanen olisi helpompi jakaa. Se sisältää kokonaista 67 lukua, joita käydään kahden vuoden aikana seminaareissa. Tällä kertaa puhuttiin toisen ikävöinnistä ja kateudesta. Sitten iltapäivällä puhuttiin avioparin keskustelemisesta.
Seminaariin kuuluu myös paljon parisuhdetta käsitteleviä leikkejä, esim. miten hyvin toisen mieltymykset tuntee. Ottaessani kuvia pareista, oli mielenkiintoista katsoa miten erilaisia he ovat, ja miten eri tavalla suhtautuvat toisiinsa. Valtaosa ainakin 25 pariskunnasta oli kristittyjä, kolmen lapsen vanhempia. 



Ruokapuoli oli todella hulppeasti hoidettu, sekä aamu- että iltapäivällä tulella kiehui kaksi jättikattilaa, toisessa riisiä, ja toisessa lihakeittoa aamupäivällä, ja kalakeittoa iltapäivällä. Kuvat puhuvat puolestaan.


tiistai 19. kesäkuuta 2018

To the province of Kampung Thom

In my Cambodia trips, the favorite times are when I get to jump into the white van, driven by Puhak, and join some of the staff to meet listener. This time, it is the family seminar, lead by Pastor Joseph Keo and his wife Makara, that we are heading for.

On the way I was monitoring the signal of Krusa FM using a transistor radio. Few years back I bought a 4 USD radio from Myanmar. When the signal got bad, I marked the spot on google maps, saved it and shared to engineering. And when the signal got better, I did the same thing too. Some places there were several competing signals around the 99 spectrum - it feels like it is only kHz area that can exist for broadcasting! Weird.
Most of the time signal was clear. But, surprisingly in Kampong Thom relay area, the 0.5 kW transmitter is not very strong. It really needs be boosted.
I am going to monitor also the SW signal. That happens in the morning from 6 to 8. But it is easy to wake up here are 6 am. It is the time when it gets light.

We visited a local business: Danitha bottling company. It is a family business. Father is a pastor, but since pastors here do not get any salary, they usually have a job. Many are farmers. This pastor had established a bottling company. One family member cleans, fills the bottles, one closes the lids, one puts the label on (in the picture), one collects the bottles in 12 packs, and one wraps them with a heater blower.
They make 400 packs of 12 a day. Business has got its name from the 5-year old daughter Danita.


maanantai 18. kesäkuuta 2018

James Phonin tarina


Facebookin välityksellä olen pystynyt pitämään kambodzalaisia työtuttuja muistissa. Yksi heistä on James Phon, jonka v. 2013 koulutin koodaamaan silloista Kambodzan tutkimusta. James Phon oli vain projektityöläisenä tuolloin. 

Minulla on paikallinen puhelin sim-kortti, nin voin käyttää PassAppsia ja mennä haluan itsenäisesti. Tilaan tuktukin PassAppin välityksellä. PassAppiin kuuluvilla Tuktukeilla on aina Google kartan omaava kännykkä, joten heidän kyydissään en eksy. Niinpä onnistuin tapaamaan James Phonin kahvilassa. 

 

James Phon on nykyään 28 v, naimisissa oleva perheenisä ja liikemies. Hän yhteistyössä taiwanilaisen liikemiehen kanssa pitää yllä kahta yritystä – pesulaa ja kiinteistöfirmaa. Lisäksi hän vapaaehtoisena auttaa kristillistä kustantamoa, jonka nimi on Action Cambodia. 


James Phon meni naimisiin kirkossaan käyvän orpotytön kanssa. Heillä on nyt 10 kk vanha tyttö, Sometta (kambodzalainen lausuu So-me-ta). He ovat ostaneet lainarahalla 53 neliömetrin kokoisen tontin jonne ovat rakentaneet yksinkertaisen kodin. Hänen vaimonsa on ammatiltaan kätilö, mutta käy muunlaisessa työssä. Aamulla James heittää vaimonsa ja tyttönsä tämän työpaikalle, ja sitten mopottaa omaan yritykseensä.

Hän maksaa työntekijöilleen jonkinlaista sosiaaliturvaa, mutta ei maksa eläkettä. Esim. hänen isänsä on eläkkeellä valtion virasta, mutta ei saa mitään eläkettä. Isä on täysin riippuvainen omista säästöistään (mikäli niitä on), tai lasten huolenpidosta. James’n äiti kuoli 52-vuotaiaana aivojen verenvuotoon. Hänellä oli useita pääkipuja, ja häntä kuvattiin useaan otteeseen löytämättä mitään. Hän kävi monessa sairaalassa, mutta missään häntä ei osattu auttaa. Kunnes hän eräänä yönä menehtyi ilmeisesti aivoverenvuotoon.

James Phon käy pienessä 30 hengen kirkossa, jossa neljäsosa on nuoria ja muuta vanhempia ihmisiä. James Phon tuli kristityksi kun kaverin pyynnöstä alkoi käydä kirkossa. Hänen sisaruksensa ovat myös kristittyjä, mutta vanhemmat buddhalaisia.

James Phon kuuntelee silloin tällöin perheradiota puhelimestaan. Hän sanoo että ei raaski kuunnella kauaa, koska haluaa säästää puhelimen akkua. Hän toivookin että Krusa tekisi sellaisen mobiiliapplikaation, jossa puhelimen voi lukita ja silti radio kuuluu. Nyt ei niin ole.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Visiting National Museum


As per suggestion of my host here, I took a tuk-tuk today to the National Museum of Cambodia. I have been here so many times, that I have seen the most important sites such as Royal Palace, Toul Sleng torture museum, Inpendence monument, Wat Phon temple and some other temples and monastery, and Russian market. I have not gone to killing fields, but my host said it is not that special. 

National museum is not about the civil war or Khmer Rouge – it goes further back in history, several thousands of years, about 700 BCE, to the time when Khmers were influenced by two religions from India, by Hinduism, and then by Buddhism. Before that, the Khmer were animists. 

Influences from both religions can be seen in the religious art. In the museum, there were many statues of both Hindu dieties and Buddhism related statues. Most interesting to me was that of bird Garuda, since there is also the airline called ‘Garuda air’. 

The other interesting diety from the history of Khmer is Hindu diety Vishnu, who was mostly worshipped during the pre-Angkorian period, that is before 700 A.D. Vishnu is the protector of the universe, with four arms, as seen in the small statue on the left. In his hands he is holding a conch, a wheel, a made and a ball.
Sometimes the museum attendants offer a flower to give to the diety statue, and pray and give some money. Guess if I did that. 

Eddien tarina



Anglikaanisesssa kirkossa tutustuin 25-vuotiaaseen Eddieen. Hän on kotoisin Malesiasta, mutta hänellä on Indonesian kansalaisuus. Hän tuli neljä vuotta sitten kristityksi, ja koska Malesiassa ei ole sallittua vaihtaa uskontoa, hän meni Indonesiaan jotta voi vaihtaa uskontonsa muslimista kristityksi. Hän takaisin Malesiaan ja hänet kastettiin kristinuskoon siellä. 

Kristityksi tulemiseen hänen kohdallaan liittyi kriisi. Hänen vanhempiensa omistama perheyritys meni konkurssiin. Eddie tuli epätoivoiseksi jopa niin suuressa määrin, että oli vähällä syödä myrkkyä ja lopettaa elämänsä. Mutta sitten ystävät kutsuivat hänet leirille, joka oli kristillinen leiri. Eddie tunsi heti lämpöisen ja hyväksyvän tunnelman, ja oli kovin otettu siitä. Siitä alkoi prosessi, joka johti lopulta uskonnon vaihtamiseen eli kristityksi kääntymiseen. 

Eddielle merkittävintä kristinuskossa on se että Jumala on rakastava isä, eikä suuri auktoriteetti jota pitää orjuuttavasti miellyttää. Islamilaisuudessa hänen mukaansa Allah on valtavan korkealla pieneen ihmiseen nähden. Hän kyllä auttaa, mutta sillä ehdolla että olet onnistunut miellyttämään häntä. Kristinuskossa taas Jumalan ja Jeesuksen rakkaus on ehdotonta. 

Indonesiassa asuessaan Eddie oli töissä radioasemalla kuuluttajana. Erään kerran hän mietti ja kyseli mitä hän tekisi elämällään. Jumala toi hänen eteensä lipun, jossa oli Prambanan näköinen temppeli. Eddie huomasi että temppeli ei kuitenkaan ole Indonesiassa oleva Prambanan temppeli, vaan se on Angkor Wat Kambodzassa. Niinpä Eddei päätyi Kambodzaan. 

Nyt hän on ollut Kambodzassa kaksi vuotta. Hän tekee kaikenlaista vapaaehtoistyötä. Hän luottaa että Jumala pitää hänestä huolen, ja ihmeellisellä tavalla onkin pitänyt! Eräänä päivänä hänen riisilaatikkonsa oli tyhjä. Hän meni kaupungille. Palattuaan kotiin, hän huomasi että laatikko olikin täyttynyt riisillä! Vain Eddiellä oli avain hänen asuntoonsa. Jeesus kerran ruokki 5000 ihmistä – hän voi ruokkia yhden tänä päivänä.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Encouragement is important


I had a great priviledge to encourage the Krusa FM staff in their work. I shared the results of the evaluation study Krusa FM people had been doing. The research was designed so that Krusa FM research team give out the questionnaires as they visit the listener meetings in 24 provinces.

First I asked from the staff, who is your listener. 'Women', '25-65' year olds, 'farmers, housewives, civil servants', 'Christians'. These answers were based on who calls the station.

However, the evaluation shows both men and women listen to Krusa, also younger than 25-years listen to Krusa. What it comes to occupation, staff was almost right, except for students also listen. However, they do not contact the station so often. Also, besides Christians, there are also some Buddhists and Muslim that listen.

Most encouraging finding of the evaluation was that Krusa gives hope, happiness, relaxations, rest to its listeners. Krusa helps to convey the experience of God's love to listeners. Moreover, Krusa helps in family life - in spouses' relationship to each other, in parents relationship to children, bringing up children.




Krusa FM kuumia perunoita


Perjantaille Som Chann oli sopinut tapaamisen Krusa FMn sidosryhmien kanssa. Näihin kuuluu mm. Kambodzan raamattuseuran johtajat, ’Vastaus elämään’ -ohjelman tuottajapastorit, monen seurakunnan johtajia, Toivoa Naisille -työntekijä Navy TWRstä, ja FEBC:in Khmerinkielistan lyhytaalto-ohjelmien tuottaja Solina.  Kaiken kaikkiaan kaksitoista (kuvasta puuttuu yksi edustaja, jonka piti lähteä kesken kokoontumista pois). 


Kysyin aluksi sidosryhmiltä, kuka heidän näkemyksestä mukaan kuuntelee Krusa FMn ohjelmia. Heidän mielestään kuuntelijat ovat keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, naisia, ja kristittyjä. Pastorin vaimo kertoi että myös buddhalaiset kuuntelevat perheradiota. 

Sitten kerroin miten hyvin näkemykset osuivat tutkimustuloksiin. Krusa FMn kuuntelijoina on tasapuolisesti miehiä ja naisia, ja kaikenikäisiä, maanviljelijöitä, kotiäitejä, opiskelijoita pääasiassa. Innostin seurakuntien pastoreita kertomaan Krusa FMn tarjonnasta, sillä jo nykyisetkin kuuntelijat ovat tulleet tietoisiksi Krusasta henkilön välityksellä, joka oli joko seurakuntalainen tai pastori.
Sidosryhmäläiset innostuivat keskustelemaan miten Krusa voisi nykyistä paremmin markkinoida itseään. Toinen kuuma peruna oli voiko Krusalle pistää liike-elämään kuten yrityksen lainoittamista ohjaavia ohjelmia. Kolmas keskustelua innostava aihe oli Krusan kattavuus. Miten saada nykyistä paremmin kattavaksi esim. maaseudulla. Joillakin paikkakunnilla Krusan 99.5 taajuutta on alkanut käyttää joku toinen radioasema. Siinäpä päänvaivaa.
Mutta oli mukava tavata sidosryhmien edustajia – vain pientä osaa heistä, ja hekin yksinomaan Phnom Penhistä.