torstai 6. lokakuuta 2016

Historian havinaa rakennuksissa

Suurin yllätys täällä Intiassa minulle on ollut vanhat rakennukset. Sulttaanit hallitsivat Delhiä aina 1500-luvulle asti, jonka jälkeen eräs heistä rakennutti muurin vanhan kaupungin ympärille. Tuon vanhan Delhin kenties mielenkiintoisimpia paikkoja on maustetori.

Accrassa, joka oli Intian pääkaupunkin ennen Delhiä, näin upeita islamilaisarkkitehtuurilla tehtyjä rakennuksia, kuten Punaisen linnakkeen (Red Fort) joka rakennettiin 1546. Siinä on islamilaisuuden lisäksi muistutusta mongoleista - pyöreät tornit. Tuohon aikaan näillä main temmelsivät mongolien jälkeläiset, jotka olivat sekoittuneet turkkilaisiin.
Punaiselta linnakkeelta näkyy vihreyden keskellä kaunis valkoinen kupoli torneineen. Se on tuo kuuluisa Taj Mahal, josta opin tietämään sen että se on itse asiassa hautakammio nuorena kuolleelle mogulihallitsijat vaimolle. Se on rakennettu 1600-luvun puolivälissä rakkauden symboliksi, mitä kauneimmista valokivistä ja marmorista. Rakennusta puhdistetaan liasta, siksi yksi torneista on ympäröity rakennustelineillä.
Vaikka islam on antanut paljon vaikutteita Intiaan, ja alle kuudes intialainen on muslimi, maan valtauskonto on hindulaisuus. Tänään pääsin sikhi-autonkuljettajan opastuksella kurkistamaan pieneen hindutemppeliin. Naiset lauloivat jotain, ja katossa oli paljon ilmapalloja. Muutama jumalan alttari näkyy seinällä. Eräs temppelipalvelija antoi meille banaanit. Tähän aikaan vuodesta on Ramnila juhla täällä. Kulkueita, joissa myös jaetaan banaaneja.


keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Learnings about India

My time here in India is soon over. Many people ask me what I think of India. Now I can say 'I like India'. I like the colours, the food, the green trees and pastures. I like the cows. I like people, even though it is hard for me understand their English. The only I thing I do not like about India, is traffic. It is very difficult to describe the traffic.


The main thing is that people use the horn a lot, and blink their lights, rather than using the signal. I have almost seen an accident here every day. Here is one example - the back of pick-up had fallen unto a motorbike.
 Even people honk to each other and get impatient with each other, there is one creature that everybody is patient with - cows and puffalos. A cow can cross a busy intersection, and all vehicles politely give away to the cow. Cows trust people, and walk whereever they want to find food. Our Taj Mahal tour guide Lelad explained today that Indians think that cow is reincarnation of previous generations. Besides, cow is very useful, gives good milk and its manure is useful for fire, or as a mosquito repellent.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vadodarasta Delhiin

Eilen illalla saimme isäntien talon parvekkeelta seurata Navrati-tanssia, ja risteyksen ohi ajaessamme näin myös vilauksen yhdeksäniltaisesta tanssitapahtumasta, joka liittyy hindulaisuuteen. Siinä palvotaan jumalaa nimeltä Durga. Wikipedia kertoo lisää jos googlaa...

Tanssi nimi on darga, ja se on suhteellisen helppo tanssia. Naisilla on todella hulmuvat helmat, jotka näyttävät tosi kivalle tanssin pyörteissä. Tanssipaikka on nauhalla rajattu alue, ja sille menemisestä pitää maksaa jopa 500 tai 2000 rupiaa, riippuen tapahtuman järjestäjästä. Hyvää näissä Navrati-juhlissa on se että lähiöt tapaavat toisiaa, jopa perheet yhdessä menevät tanssimaan. Huonoa taas se että kristityt eivät voi osallistua niihin, koska kyseessä on epäjumalanpalvonta. Tanssialueella on patsas jonka ympäri usein tanssitaan. Tanssit alkavat joka ilta ko 21 ja päättyvät keskiyön jälkeen klo 1.

Olen alkanut pitämään intialaisesta ruuasta. Delhiin saavuttuani tänään söin lounaaksi ghee pongal idliä, jota on toisessa kupissa vasemmalta (riisiä, papuja ja herneitä). Ensimmäisessä kupissa on 'raita', eli jogurtin sekaan sekoitettuna pilkottua tomaattia mausteineen. Kolmas, neljäs ja viides kuppi vasemmalta kuuluvat ryhmään 'mini masala does'; maukkaita kastikkeita, joihin naan- tai rotileipä kastetaan.  Viides kuppi vasemmalta on makea jälkiruoka - vähän niin kuin pikkumunkki, nimeltään medhu vadai. Lieneekö intialaisissa suomalaisissa ravintoloissa vastaavaa? Suosittelen. Ja, jälkiruuaksi kahvia (katso FB-sivustani sen viilennystä).

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Cultural and cuisinal richness of India


Happy Navratri - a Hindu festival

I have been to many countries but India beats them all in terms of cultural richness, specifically seen in clothing and in richness of tastes and foods. Everyday I have tasted a cuisine that is completely new to me. Only those that I eat often I remember - like chicken biryani, which includes rice, spices and chicken pieces together. Usually it is eaten with yellow sooji halwa sauce.

Naan bread and roti and all kinds of breads are eaten a lot, and the taste sauces are wrapped into the breads with plain hands. Traditionally, no utensils are used. In the end of the meal, a bowl of water with half a lime in it is provided for washing the hands.

Women dress every day to a different combination of sari or kurta with a nice scarf. Sometimes, the loose pants are the same colour as the scarf. These students from my class represent the young style, with different modifications.
Men also have kurta, a knee-long strait shirt, with no collars. For festivals, like Navratri, which began last night, men also have decorated kurtas. (Navratri is a festival dedicated to the worship of the Hindu deity Durga. The word Navratri means 'nine nights' in Sanskrit, nava meaning nine and ratri meaning nights. During these nine nights and ten days, nine forms of Devi are worshipped.)

For festivities, such as weddings or Navratri, women have their hands beautifully decorated with henna. Both sides are decorated. The decorations last for few days until they wear off. For many ladies, it is like preparing for a prom night nine evenings in a row. The waitress in my hotel, Pratibha, said her mother has made her a pink dress for Navratri.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Koulutuksen lopputulos


Viikko vierähti. Maanantaina oppilaani vaikuttivat ujoilta ja epävarmoilta, mutta perjantaina oli ilo katsella miten arimmat tytöt puhuivat ja hymyilivät rohkeammin, ja miten nuorimmat oppilaani osoittautuivat itse asiassa hyvin luoviksi tanssijoiksi, kuten yo. kuvan vasemmassa laidassa oleva nuorukainen. Viimeisellä tunnilla he saivat esittää kansantanssejaan. Hauskinta oli että he pujottivat tuoreita oksia päähineensä! Miehillä päähine näyttää tärkeää osaa, kun taas naisilla tuo ihana sari. Kansantanssit vaikuttavat melko nopeatempoisilta, ja ne saattaavat jatkua pitkään. Mutta niitä on hauska ja helppo tanssia - jopa minä osasin!
 



Viikon sisällä ehdin kiintyä näihin 28 oppilaaseen niin että tuntuu haikealta nyt luopua heistä. Nyt lähetän heidät tahoilleen tekemään sen työn jota varten opiskelimme viisi päivää, eli haastattelemaan kyläläisiä. Saimme kyselylomakkeen viimeisteltyä gujaratin kielellä. Kun saapuvat kyliinsä, he kukin esittävät kyselylomakkeen omalla kielellään, joko bhiliksi, gamitiksi tai kuknaksi. Opiskelijat oppivat myös miten haastateltava valitaan kylästä, ja miten tärkeä ei-verbaalinen käytös on haastattelutilanteessa. He oppivat myös tutkimusetiikkaa, miten tärkeää on olla neutraali ja rehellinen kyselylomaketta täyttäessä, ja miten rohkaista haastateltavaa vastaamaan.

Joskut oppilaat haastattelevat 20, jotkut hieman enemmän, riippuen otoksesta. Kyselylomake on mukavasti kaksisivuinen, molemmilta puolilta täytettävä lomake.