Lasten oikeuksien päivänä Kamerunissa

                                       Tänään on lasten oikeuksien päivä.

Kamerunissa lasten oikeuksien päivää ei vietetä. Naiset, nuoret ja lapset hakevat vettä talouksiinsa aamuvarhaisella. Monet lapset ovat juna-asemilla myymässä vettä tai hedelmiä. Jopa kuusivuotiaat opettelevat kantamaan päänsä päällä kevyitä kuormia.

Pascal, 23, auttaa norjalaista lähettiä Lailaa taloudenpidossa ja missä milloinkin tarvitaan. Sillä tavalla hän kartuttaa opiskelukassaa. Hänellä on viisi muuta sisarusta, mutta ainoastaan hän on saanut opiskella. Muut vain hengailevat kotona, koska ei ole työtäkään. Äiti ja isoäiti valmistavat koruja ja kasseja, joita sitten äiti käy myymässä. Isä oli juoppo ja katosi. Heillä ei ole televisiota, mutta jokaisella on jonkinlainen kännykkä. He käyvät katsomassa naapurissa televisiota.

Eniten lapsia työn äärellä olen todellakin nähnyt hakemassa vettä tai myymässä juna-asemilla. Moni nuori, jonka kanssa olen jutellut, sanoo toivovansa saada töitä, mutta se on vaikeaa. Eikä täällä anneta yrityslainoja.

On toki niitäkin joilla kaikki on hyvin, he voivat käydä koulua viisivuotiaasta asti. Täällä opiskellaan 7+7 vuotta joten 19-vuotiaan pääsee pois virallisesta koulusta. Lapsilla ja nuorilla on koulupuvut.

Kirkon meininki Kamerunissa

Olin sunnuntaina kirkossa. Todella erilainen kokemus kuin suomalainen jumalanpalvelus! Kirkko oli täpötäynnä, kirkkokansa lauloi ja tanssi iloisesti, ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Varsinkin naiset olivat tosi upeissa asuissa. Samoja asioita kuin suomalaisessa jumalanpalveluksesa oli kolehti joka kerättiin kirjekuorissa, ja muutamat messun osuudet kuten Isä meidän rukous ja Herran siunaus lopussa. 

Koska olen Adamawan alueella Kamerunissa, täällä puhutaan fulfuldea, joten osa lauluista oli fulfulden kielellä. Saarna ja valtaosa liturgiasta oli ranskaksi. Minua viehätti erityisesti laulun ja tanssin ilo, jota jatkui ja jatkui. Kirkonmeininki alkoi klo 8:30 ja päättyi klo 13:30. Se oli tavallista pitempi koska eri kuorot esiintyivät norjalaisen veteraanilähetin kunniaksi. Hän oli perustanut koulun lähetysasemalle, ja monet osoittivat kiitollisuuttaan hänen elämäntyötään kohtaan.

Kuorolaulun lisäksi kannettiin lahjoja veteraanille…mm. Säkillinen porkkanoita, säkillinen riisiä, muutamia sokeriruo’on varsia, ja hedelmiä. 

Olen ajatellut täällä länsimaista lapsikielteisyyttä. Täällä väkiluku kasvaa hulppeasti, ja perheissä on keskimäärin 4 lasta. Ja vauvat roikkuvat äidissä kiinni, äidit sitovat vauvansa pyyheellä taakseen selkään. Siinä sitten vauvan pää pomppii musiikin tahdissa. Lapset tuovat iloa ja väriä elämään. 

Kurkistus ulkomaailmaan

Tänään ensi kertaa kurkistin suojatulta, vartioidulta asuinalueeltani Ngaounderen keskustaan auton kyydissä. Edessäni tässä on vilkkain kauppakatu. Kaupungissa on mopoja enemmän kuin autoja, ja mopotaksin ammatti elättää monta perhettä.

Asuinalueellani olen tutustunut norjalaiseen Lailaan (suomalainen esi-isä), jonka tapana on muutaman päivänä viikossa käydä tervehtimässä juna-asemalla asuvia 'orpopoikia'. Lähestyessämme asemaa Laila kertoo miten muutamat valkoiset pussit kädessään käyttävät huumeita. Heidän vanhempansa ovat jostain syystä hyljänneet heidät. Muutamat pojat tulevat istumaan penkille juna-aseman vieressä olevan aukion reunaan. Joku juttelee heidän kanssaan huolenpidosta. Nämä nuoret jos ketkä tarvitsevat rakkautta.

Sillä aikaa minä Lailan kanssa haen heille annokset tutulta torimyyjältä. Isoista ämpäriestään sorjasti pukeutunut nuori nainen kauhoo lautaselle riisiä, makaroonia, papuja ja vähän lihakastiketta päälle.

Viemme ateriat pojille, laulamme ruokalaulun, ja tarjoamme saippua ja vettä käsienpesuun. Sitten syödään hyvällä ruokahalulla. Lopuksi kulaus vettä.
Kahdeksan vuoden aikana 40 poikaa on päässyt 'kuiville' ja perhe on ottanut heidät takaisin, tai heidän perheensä on löytynyt.

Mietteitä yöjunassa Kamerunissa

Istun vakuuvaunussa matkalla Yaoundesta Ngaoundereen. Minulla on hyvät oltavat, valkoisten lakanoiden välissä. Alapedillä nukkuu 2-kuukautinen Abigir tätinsä kanssa ja äännähtelee suloista vauvahömppää. Heitä vastapäisellä punkalla nukkuu vauvan äiti, joka on ilmeisesti jaloista halvaantunut. Lisäksi toisessa jalassa on reidestä pohkeeseen ulottuva märkivä haava, jonka alkuperää en ole onnistunut selvittämään puutteellisella ranskan kielen taidollani. Silloin tällöin vauvan täti häntä auttaa vaihtamalla kuivaa vaatetta alapäähän. Hän ei ilmeisesti voi mennä WChen. Vauvakin tuntuu märältä. Ei taida olla vaippoja. 

Yaounden juna-asemalla ei ollut samassa määrin kerjäläisiä kuin mitä Biharissa. Syynä saattaa olla aseistettujen sotilaiden läsnäolo. Ravintolavaunussa oli parikin sotilasta, toinen komeine konekivääreineen. Sotilaiden läsnäolo lisää turvallisuuden tunnetta. Tänään uutisissa taas kerrottiin Boko Haramin tehneet tuhoja Kamerunin aivan pohjoisimmassa kolkassa.

Minuakin on jo toruttu kahdesti – ensin siksi että pistin folioon käärittyjä keittobanaaneja lakanani päälle ilman muovipussia. Toinen oli se kun vaunuvartija sanoi että älä pidä kännykkää ikkunasta ulos – joku voi napata sen. Siihen jäi minun dokumentointini. Ihan hyvä että täällä pidetään järjestystä yllä, ja huolehditaan ihmisistä.

Tässä mietin, miksi minun täytyy kohdata jo toistamiseen maailman köyhyyttä ja kurjuutta. Sitä että infrastruktuuria ei ole kohennettu, olosuhteet ovat pysyneet samanlaisina kuin 40 vuotta sitten. Istuin illalla kana-aterialla kahden paikallisen journalistin kanssa. James, 40 v, totesi että tämä ruokapaikka on tismalleen samanlainen kuin hänen lapsuudessaan. Mikään ei ole muuttunut.

Miksi siis toiset maat edistyvät ja toiset eivät? Kamerun on vieläpä 70%sti kristitty maa, joten voisi olettaa, että kristinusko olisi antanut moraalista selkärankaa, ahkeruutta ja intoa tehdä työtä. Mutta maassahan on vain neljännesmiljoona luterilaista, mikä ei ole paljon 24 miljoonan joukossa. Jos nyt luterilaisuudella on mitään tekemistä ahkeruuden kanssa. Monet sanovat että kehittymättömyyden taustalla on korruptio ja poliittinen tilanne.

Kamerunissa on ensi vuonna kunnallisvaalit. Valtapuolue Kamerunin demokraattisella puolueella on eniten kannattajia. Kaksi kolmasosaa nykyisistä parlamentin paikoista on heillä. Muista paikoista taistelee vaatimattomat 200 puoluetta. Paikalliset ovat melko negatiivisia muutoksen mahdollisuuteen.

Bihar foods

As always, being in another country the menu is different. For breakfast, you eat usually rice with lentil daal - kind of lentil thick soup, along with coffee where the milk has been already included. In addition you can have roti or naan bread. 

For lunch, first some light sour vegetable soup, the naan, roti or/and rice with thick spinach gravy and vegetable mixture and lentil daal. For desert, a sweet mini round donut ball in suryp called gulab jamun. Otherwise, Bihairis eat very little sweets, even kids do not eat much sweets. 

For dinner, similar things as for  lunch. Bread and rice gravys are very taste. Indians know how to flavour their food. When I ask what spice has been used in the food, they reveal ‘Indian spices’.

‘Gravys’ are eaten so that you take a piece of bread into your fingers and grab the gravy with the bread. All my students were really good in handling the bread. I was not. If I eat with fingers, I want to use my left hand. But it is not ok to eat with your left hand. 

Sweet gulab jamun

Since you eat with fingers, after the meal, you get a little metal bowl with water and half limes in it. You clean your fingers.

After the dinner, you take a spoonful of fennel seeds to get a fresh breadth. 

Fingerwash dish, fennel seeds and rock sugar, and tootpick after meal

Kokemuksia vuoden 2017 Biharin tulvasta

Tulvien aikaan katoista tulee olohuoneita. Tänään pyykin kuivaushuone.

Maanjäristysten ja tsunamin kokemuksia on ollut paljon mediassa, syystäkin, sillä jopa suomalaisia sekä menehtyi että selvisi vuoden 2004 tsunamista. Jopa presidenttimme on kirjoittanut kirjan tsunamista selviytymisestään. Tulvien suhteen asiat eivät ole yhtä hyvin. Minä ainakin ajattelen että jos tulva tulee, sitten vaan uimaan. 

 

Tänään kuuntelin oppilaitteni selviytymiskertomuksia. He kaikki kertoivat samaa…he huomasivat joen pinnan nousevan, ja kyläläiset alkoivat ounastella tulevaa tulvaa. Eräänä päivänä padon vartijat tulivat kertomaan kyläläisille, että patoportit pian rikkoutuvat (koska oli satanut niin paljon että pato oli pullollaan vettä). Niinpä kyläläiset ottivat kuivia maissinaksuja ja muuta syötävää, ja kävelivät 2 km läheisimmälle rautatieasemalle koska se oli ylävällä paikalla. Vanhuksia kannettiin jonkinlaisilla kotitekoisilla paareilla.

Ne, joilla on sementistä rakennetut talot, voivat paeta katolle. Veden alkaessa nousta he pikkuhiljaa siirtelevät tavaroitaan katolle. 

Eräs naisoppilaani kertoi että juuri kun hän oli kävellyt tien yli, vesi alkoi vuolaana virrata ja katkaisi tien. Hän vielä pelastui. Kun tulvavesi ryntää ulos padosta, se tulee voimalla, aivan kuin olisit voimakkaan virran vietävänä. Siinä on uimataitoiselle tekemistä. Ja täällä ihmiset eivät osaa uida.

Rautatieasemalla he odottivat kaksi päivää apujoukkojen tuloa. Sitten saatiin ruokaa ja lääkkeitä, ja jokainen ryntäsi ottamaan omaansa. Nuo kaksi ensimmäistä päivää asemalla olivat raskaita. Vessoissa ei ole ovea joten pitää pyytää joku seisomaan ovella jos mielii hoitaa asiansa yksityisesti. Jos sinulla on kuukautiset, etkä ole tajunnut ottaa siteitä mukaan, tilanne on todella hankala. 

Ihmiset kuuntelivat evakossa ollessaan radiota. Kaikilla ei ollut radiota, mutta ihmisest kuuntelivat ryhmässä jos jollakin oli radio. Yleensä täälläkin radiota kuunnellaan kännkyköistä, mutta tulvan aikaan kännyköiden virran lataaminen on mahdototan, jota patteriradio on paras informaation lähde. Lisäksi armeija on tiedottamaan. Armeija tuli asemalle ja kertoi milloin evakkoon lähteneet voivat palata koteihinsa.

Water is the big issue

Life in Bihar is a little different than life in Muuratsalo, Finland. Most of all I miss the exercise. Even though Alankrita and I have taken walks in the evening also, it is not possible in this town of Katihar. Street is so busy, that you do not feel safe even the two of you in the dark. So, our room turns into a gym. 

Here is no sauna, and students have not even heard about sauna. Shower room has a little bucket and a scoop. I use them for washing. Shower head there is, yes, but the water temperature changes so much that you might boil yourself. So bucket is the best and saves water. Toilets do not have paper, so I have even learnt not to use it. It saves paper. Very ecological. 

I can tell there is some iron and arsenic in the water. My cheeks started looking red after washing with the local water. Now better since I use the tablet and filter cleaned water to my face also (same as I drink).

Water is a big issue here. And Yle just reported recently about the difficulty that is ahead in the Himalayas (this is very close to that), when ice and snow are going to melt. More floods coming up. The good news is that local government radio AIR, All India Radio is starting to broadcast 5-minute educational daily program on disaster preparedness. One of their basic reminders to the households is that keep a disaster kit ready in your house. That kit must contain some eatables, matches, candle and radio with new batteries. AIR is not giving out radios, they ask people to have one radio in plastic bag ready for disaster. 

Not always you can take anything. In flash flood 2017, it came during the night when people were sleeping. It took everybody for surprise. Even the media and disaster management. All the students we train here to do interviews in flood areas, did experience that flood. 

We drove today from Purnia to Katihar, and that area was completely covered with water (some say two meters high). So, most houses are made of twigs are straw. Because they will break away anyway in next flood. Few people can afford to build a cement house.