Tänään ensi kertaa kurkistin suojatulta, vartioidulta asuinalueeltani Ngaounderen keskustaan auton kyydissä. Edessäni tässä on vilkkain kauppakatu. Kaupungissa on mopoja enemmän kuin autoja, ja mopotaksin ammatti elättää monta perhettä.
Asuinalueellani olen tutustunut norjalaiseen Lailaan (suomalainen esi-isä), jonka tapana on muutaman päivänä viikossa käydä tervehtimässä juna-asemalla asuvia 'orpopoikia'. Lähestyessämme asemaa Laila kertoo miten muutamat valkoiset pussit kädessään käyttävät huumeita. Heidän vanhempansa ovat jostain syystä hyljänneet heidät. Muutamat pojat tulevat istumaan penkille juna-aseman vieressä olevan aukion reunaan. Joku juttelee heidän kanssaan huolenpidosta. Nämä nuoret jos ketkä tarvitsevat rakkautta.
Sillä aikaa minä Lailan kanssa haen heille annokset tutulta torimyyjältä. Isoista ämpäriestään sorjasti pukeutunut nuori nainen kauhoo lautaselle riisiä, makaroonia, papuja ja vähän lihakastiketta päälle.
Viemme ateriat pojille, laulamme ruokalaulun, ja tarjoamme saippua ja vettä käsienpesuun. Sitten syödään hyvällä ruokahalulla. Lopuksi kulaus vettä.
Kahdeksan vuoden aikana 40 poikaa on päässyt 'kuiville' ja perhe on ottanut heidät takaisin, tai heidän perheensä on löytynyt.
Kahdeksan vuoden aikana 40 poikaa on päässyt 'kuiville' ja perhe on ottanut heidät takaisin, tai heidän perheensä on löytynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti