tiistai 5. maaliskuuta 2024

 5.3.2024

KRUSALLA

Palaveerasin Perheradion vuorovaikutushenkilöstön kanssa teemalla "Miten kehittyä tarinoiden keräämisessä". Tarinat ovat yleisin vaikuttavuuden ja vaikutuksen ilmentämismuotoja. Ihminen kertoo miten hänen elämänsä on muuttunut tai mitä hän on oppinut. Krusan porukka (Chopheak, Kiri, Ani ja Chann) kerää jo nyt aktiivisesti kuuntelijatarinoita. Tarinoiden keräämiseen tarvitaan kysymyksiä, ja usein avoimet kysymykset ovat parempia kuin suljetut kysymykset. Eli parempi kysyä: Mitä pidät musiikista? kuin Pidätkö musiikista.

Tapasimme myös nykyisen perheradion johtajan Makara Samphalin. Hän on aloittanut perheradiossa tekemällä suosittua aamuohjelmaa, ja nyt siis toimii

johtajana. Veimme hänelle tuliaisiksi Sansa-lehden ja näytin hänelle kuvareportaasia Kambodzasta. Makara haluaa oppia johtamista, ja hän on FEBC:in omassa johtajuuskoulutuksessa sekä itse opiskelee yliopistossa johtamista.

Kuvassa oikealla on perheradio vuorovaikutuspäällikkö Sam Chann. Hän järjestää yleensä kuuntelijatapaamiset ja vieraiden aikataulut. 

Hänen kanssaan oli hyvä matkustaa sekä Toivon Ilta-kuuntelijatapaamiseen että Perheseminaariin Takeon maakuntaan.


Krusa-FM:n naapurissa on tori. Siellä myytiin aamulla kerättyjä pieniä simpukoita. Ne kypsyvät 36-asteisessa auringossa päivän kuluessa. Punaiset pilkut on chilin palasia. Chilin lisäksi simpukat mautetaan suolalla. 

Kambodzassa ei ole marjoja, mutta sitäkin monipuolisempi on hedelmävalikoima!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti