sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kamerunilaisesta hiustyylistä



Minua on aina ihmetyttänyt miten afrikkalaiset osaavat punoa tukkansa niin monille pienille leteille. Kunnes opin täällä että kyse on hiuslisäkkeestä. Esimerkiksi Yamilatou, tutkimustiimini jäsen, kertoi että hänen komea hiuksensa on osittain peruukki. On hyvin tavallista että kamerunilainen menee kampaamoon, ja letittää tukkansa alun, mutta sitten siihen vain lisätään nuo useat pikkuletit sisältävä hiuslisäke.
Yösin Yamilatou pitää myssyä jotta upea hiusasetelma pysyy koossa, hän ei ota sitä pois yöksikään. Mokoma laite kestää tukassa noin pari viikkoa. 




Lisäksi olen huomannut että monet naiset pitävät peruukkia superlyhyen tukan päällä. Eli, jos afrikkalaisella naisella on suora tukka, se on todennäköisesti peruukki.

Radioaseman johtaja David kertoi että hän meni virallisesti naimisiin vasta asuttuaan vaimonsa kanssa 10 vuotta. Syynä oli se että hänellä ei ollut rahaa maksaa puolisostaa 1,500 euroa vaimon vanhemmille. Eli täällä vielä maksetaan myötäjäisiä. Tämän vuoksi monet nuoret parit eivät virallisesti mene naimisiin eivätkä järjestä hääjuhlaa ennen kuin ovat saaneet tarpeeksi rahaa myötäjäisiin ja hääjuhlan valmisteluihin.

Suosikkiruokani täällä on ollut paistettu kala, jonka päällä on tomaatti-sipuli-porkkanaseos. Sen nautin usein paistettujen banaanien kanssa. Kyse ei ole Suomessa myytävästä banaanista, vaan plantain banaanista, joka saattaa olla 30 cm pitkä ja väriltään vihreä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lasten oikeuksien päivänä Kamerunissa

                                       Tänään on lasten oikeuksien päivä.

Kamerunissa lasten oikeuksien päivää ei vietetä. Naiset, nuoret ja lapset hakevat vettä talouksiinsa aamuvarhaisella. Monet lapset ovat juna-asemilla myymässä vettä tai hedelmiä. Jopa kuusivuotiaat opettelevat kantamaan päänsä päällä kevyitä kuormia.

Pascal, 23, auttaa norjalaista lähettiä Lailaa taloudenpidossa ja missä milloinkin tarvitaan. Sillä tavalla hän kartuttaa opiskelukassaa. Hänellä on viisi muuta sisarusta, mutta ainoastaan hän on saanut opiskella. Muut vain hengailevat kotona, koska ei ole työtäkään. Äiti ja isoäiti valmistavat koruja ja kasseja, joita sitten äiti käy myymässä. Isä oli juoppo ja katosi. Heillä ei ole televisiota, mutta jokaisella on jonkinlainen kännykkä. He käyvät katsomassa naapurissa televisiota.

Eniten lapsia työn äärellä olen todellakin nähnyt hakemassa vettä tai myymässä juna-asemilla. Moni nuori, jonka kanssa olen jutellut, sanoo toivovansa saada töitä, mutta se on vaikeaa. Eikä täällä anneta yrityslainoja.

On toki niitäkin joilla kaikki on hyvin, he voivat käydä koulua viisivuotiaasta asti. Täällä opiskellaan 7+7 vuotta joten 19-vuotiaan pääsee pois virallisesta koulusta. Lapsilla ja nuorilla on koulupuvut.




maanantai 18. marraskuuta 2019

Kirkon meininki Kamerunissa



Olin sunnuntaina kirkossa. Todella erilainen kokemus kuin suomalainen jumalanpalvelus! Kirkko oli täpötäynnä, kirkkokansa lauloi ja tanssi iloisesti, ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Varsinkin naiset olivat tosi upeissa asuissa. Samoja asioita kuin suomalaisessa jumalanpalveluksesa oli kolehti joka kerättiin kirjekuorissa, ja muutamat messun osuudet kuten Isä meidän rukous ja Herran siunaus lopussa. 

Koska olen Adamawan alueella Kamerunissa, täällä puhutaan fulfuldea, joten osa lauluista oli fulfulden kielellä. Saarna ja valtaosa liturgiasta oli ranskaksi. Minua viehätti erityisesti laulun ja tanssin ilo, jota jatkui ja jatkui. Kirkonmeininki alkoi klo 8:30 ja päättyi klo 13:30. Se oli tavallista pitempi koska eri kuorot esiintyivät norjalaisen veteraanilähetin kunniaksi. Hän oli perustanut koulun lähetysasemalle, ja monet osoittivat kiitollisuuttaan hänen elämäntyötään kohtaan.
Kuorolaulun lisäksi kannettiin lahjoja veteraanille…mm. Säkillinen porkkanoita, säkillinen riisiä, muutamia sokeriruo’on varsia, ja hedelmiä. 

Olen ajatellut täällä länsimaista lapsikielteisyyttä. Täällä väkiluku kasvaa hulppeasti, ja perheissä on keskimäärin 4 lasta. Ja vauvat roikkuvat äidissä kiinni, äidit sitovat vauvansa pyyheellä taakseen selkään. Siinä sitten vauvan pää pomppii musiikin tahdissa. Lapset tuovat iloa ja väriä elämään. 



sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kurkistus ulkomaailmaan

Tänään ensi kertaa kurkistin suojatulta, vartioidulta asuinalueeltani Ngaounderen keskustaan auton kyydissä. Edessäni tässä on vilkkain kauppakatu. Kaupungissa on mopoja enemmän kuin autoja, ja mopotaksin ammatti elättää monta perhettä.
Asuinalueellani olen tutustunut norjalaiseen Lailaan (suomalainen esi-isä), jonka tapana on muutaman päivänä viikossa käydä tervehtimässä juna-asemalla asuvia 'orpopoikia'. Lähestyessämme asemaa Laila kertoo miten muutamat valkoiset pussit kädessään käyttävät huumeita. Heidän vanhempansa ovat jostain syystä hyljänneet heidät. Muutamat pojat tulevat istumaan penkille juna-aseman vieressä olevan aukion reunaan. Joku juttelee heidän kanssaan huolenpidosta. Nämä nuoret jos ketkä tarvitsevat rakkautta.
Sillä aikaa minä Lailan kanssa haen heille annokset tutulta torimyyjältä. Isoista ämpäriestään sorjasti pukeutunut nuori nainen kauhoo lautaselle riisiä, makaroonia, papuja ja vähän lihakastiketta päälle.
Viemme ateriat pojille, laulamme ruokalaulun, ja tarjoamme saippua ja vettä käsienpesuun. Sitten syödään hyvällä ruokahalulla. Lopuksi kulaus vettä.
Kahdeksan vuoden aikana 40 poikaa on päässyt 'kuiville' ja perhe on ottanut heidät takaisin, tai heidän perheensä on löytynyt.


lauantai 16. marraskuuta 2019

Mietteitä yöjunassa Kamerunissa



Istun vakuuvaunussa matkalla Yaoundesta Ngaoundereen. Minulla on hyvät oltavat, valkoisten lakanoiden välissä. Alapedillä nukkuu 2-kuukautinen Abigir tätinsä kanssa ja äännähtelee suloista vauvahömppää. Heitä vastapäisellä punkalla nukkuu vauvan äiti, joka on ilmeisesti jaloista halvaantunut. Lisäksi toisessa jalassa on reidestä pohkeeseen ulottuva märkivä haava, jonka alkuperää en ole onnistunut selvittämään puutteellisella ranskan kielen taidollani. Silloin tällöin vauvan täti häntä auttaa vaihtamalla kuivaa vaatetta alapäähän. Hän ei ilmeisesti voi mennä WChen. Vauvakin tuntuu märältä. Ei taida olla vaippoja. 


Yaounden juna-asemalla ei ollut samassa määrin kerjäläisiä kuin mitä Biharissa. Syynä saattaa olla aseistettujen sotilaiden läsnäolo. Ravintolavaunussa oli parikin sotilasta, toinen komeine konekivääreineen. Sotilaiden läsnäolo lisää turvallisuuden tunnetta. Tänään uutisissa taas kerrottiin Boko Haramin tehneet tuhoja Kamerunin aivan pohjoisimmassa kolkassa.


Minuakin on jo toruttu kahdesti – ensin siksi että pistin folioon käärittyjä keittobanaaneja lakanani päälle ilman muovipussia. Toinen oli se kun vaunuvartija sanoi että älä pidä kännykkää ikkunasta ulos – joku voi napata sen. Siihen jäi minun dokumentointini. Ihan hyvä että täällä pidetään järjestystä yllä, ja huolehditaan ihmisistä.


Tässä mietin, miksi minun täytyy kohdata jo toistamiseen maailman köyhyyttä ja kurjuutta. Sitä että infrastruktuuria ei ole kohennettu, olosuhteet ovat pysyneet samanlaisina kuin 40 vuotta sitten. Istuin illalla kana-aterialla kahden paikallisen journalistin kanssa. James, 40 v, totesi että tämä ruokapaikka on tismalleen samanlainen kuin hänen lapsuudessaan. Mikään ei ole muuttunut.


Miksi siis toiset maat edistyvät ja toiset eivät? Kamerun on vieläpä 70%sti kristitty maa, joten voisi olettaa, että kristinusko olisi antanut moraalista selkärankaa, ahkeruutta ja intoa tehdä työtä. Mutta maassahan on vain neljännesmiljoona luterilaista, mikä ei ole paljon 24 miljoonan joukossa. Jos nyt luterilaisuudella on mitään tekemistä ahkeruuden kanssa. Monet sanovat että kehittymättömyyden taustalla on korruptio ja poliittinen tilanne.

Kamerunissa on ensi vuonna kunnallisvaalit. Valtapuolue Kamerunin demokraattisella puolueella on eniten kannattajia. Kaksi kolmasosaa nykyisistä parlamentin paikoista on heillä. Muista paikoista taistelee vaatimattomat 200 puoluetta. Paikalliset ovat melko negatiivisia muutoksen mahdollisuuteen.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Bihar foods

As always, being in another country the menu is different. For breakfast, you eat usually rice with lentil daal - kind of lentil thick soup, along with coffee where the milk has been already included. In addition you can have roti or naan bread. 


For lunch, first some light sour vegetable soup, the naan, roti or/and rice with thick spinach gravy and vegetable mixture and lentil daal. For desert, a sweet mini round donut ball in suryp called gulab jamun. Otherwise, Bihairis eat very little sweets, even kids do not eat much sweets. 



For dinner, similar things as for  lunch. Bread and rice gravys are very taste. Indians know how to flavour their food. When I ask what spice has been used in the food, they reveal ‘Indian spices’.
‘Gravys’ are eaten so that you take a piece of bread into your fingers and grab the gravy with the bread. All my students were really good in handling the bread. I was not. If I eat with fingers, I want to use my left hand. But it is not ok to eat with your left hand. 
Sweet gulab jamun

Since you eat with fingers, after the meal, you get a little metal bowl with water and half limes in it. You clean your fingers.
After the dinner, you take a spoonful of fennel seeds to get a fresh breadth. 
Fingerwash dish, fennel seeds and rock sugar, and tootpick after meal

torstai 7. helmikuuta 2019

Kokemuksia vuoden 2017 Biharin tulvasta


Tulvien aikaan katoista tulee olohuoneita. Tänään pyykin kuivaushuone.
Maanjäristysten ja tsunamin kokemuksia on ollut paljon mediassa, syystäkin, sillä jopa suomalaisia sekä menehtyi että selvisi vuoden 2004 tsunamista. Jopa presidenttimme on kirjoittanut kirjan tsunamista selviytymisestään. Tulvien suhteen asiat eivät ole yhtä hyvin. Minä ainakin ajattelen että jos tulva tulee, sitten vaan uimaan. 
 
Tänään kuuntelin oppilaitteni selviytymiskertomuksia. He kaikki kertoivat samaa…he huomasivat joen pinnan nousevan, ja kyläläiset alkoivat ounastella tulevaa tulvaa. Eräänä päivänä padon vartijat tulivat kertomaan kyläläisille, että patoportit pian rikkoutuvat (koska oli satanut niin paljon että pato oli pullollaan vettä). Niinpä kyläläiset ottivat kuivia maissinaksuja ja muuta syötävää, ja kävelivät 2 km läheisimmälle rautatieasemalle koska se oli ylävällä paikalla. Vanhuksia kannettiin jonkinlaisilla kotitekoisilla paareilla.

Ne, joilla on sementistä rakennetut talot, voivat paeta katolle. Veden alkaessa nousta he pikkuhiljaa siirtelevät tavaroitaan katolle. 

Eräs naisoppilaani kertoi että juuri kun hän oli kävellyt tien yli, vesi alkoi vuolaana virrata ja katkaisi tien. Hän vielä pelastui. Kun tulvavesi ryntää ulos padosta, se tulee voimalla, aivan kuin olisit voimakkaan virran vietävänä. Siinä on uimataitoiselle tekemistä. Ja täällä ihmiset eivät osaa uida.
Rautatieasemalla he odottivat kaksi päivää apujoukkojen tuloa. Sitten saatiin ruokaa ja lääkkeitä, ja jokainen ryntäsi ottamaan omaansa. Nuo kaksi ensimmäistä päivää asemalla olivat raskaita. Vessoissa ei ole ovea joten pitää pyytää joku seisomaan ovella jos mielii hoitaa asiansa yksityisesti. Jos sinulla on kuukautiset, etkä ole tajunnut ottaa siteitä mukaan, tilanne on todella hankala. 



Ihmiset kuuntelivat evakossa ollessaan radiota. Kaikilla ei ollut radiota, mutta ihmisest kuuntelivat ryhmässä jos jollakin oli radio. Yleensä täälläkin radiota kuunnellaan kännkyköistä, mutta tulvan aikaan kännyköiden virran lataaminen on mahdototan, jota patteriradio on paras informaation lähde. Lisäksi armeija on tiedottamaan. Armeija tuli asemalle ja kertoi milloin evakkoon lähteneet voivat palata koteihinsa.

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Water is the big issue




Life in Bihar is a little different than life in Muuratsalo, Finland. Most of all I miss the exercise. Even though Alankrita and I have taken walks in the evening also, it is not possible in this town of Katihar. Street is so busy, that you do not feel safe even the two of you in the dark. So, our room turns into a gym. 

Here is no sauna, and students have not even heard about sauna. Shower room has a little bucket and a scoop. I use them for washing. Shower head there is, yes, but the water temperature changes so much that you might boil yourself. So bucket is the best and saves water. Toilets do not have paper, so I have even learnt not to use it. It saves paper. Very ecological. 

I can tell there is some iron and arsenic in the water. My cheeks started looking red after washing with the local water. Now better since I use the tablet and filter cleaned water to my face also (same as I drink).
Water is a big issue here. And Yle just reported recently about the difficulty that is ahead in the Himalayas (this is very close to that), when ice and snow are going to melt. More floods coming up. The good news is that local government radio AIR, All India Radio is starting to broadcast 5-minute educational daily program on disaster preparedness. One of their basic reminders to the households is that keep a disaster kit ready in your house. That kit must contain some eatables, matches, candle and radio with new batteries. AIR is not giving out radios, they ask people to have one radio in plastic bag ready for disaster. 


Not always you can take anything. In flash flood 2017, it came during the night when people were sleeping. It took everybody for surprise. Even the media and disaster management. All the students we train here to do interviews in flood areas, did experience that flood. 
We drove today from Purnia to Katihar, and that area was completely covered with water (some say two meters high). So, most houses are made of twigs are straw. Because they will break away anyway in next flood. Few people can afford to build a cement house. 

tiistai 5. helmikuuta 2019

Purnian koulutus


Meille tarjoillaan koulutustilaan aina aamupäivällä klo 11n ja ja iltapäivällä klo 17n maissa tee kekseineen. Biharilainen tee on todella vahvaa mausteineen ja maitoineen, melkein kuin kahvia. Olen alkanut nauttimaan siitä. Yleensä virastoissa käydessämme meille tarjotaan teetä. 
 
 
Tänään päättyi Purnian koulutus. Sitä juhlitaan aina sillä että oppilaat saavat todistuksen oppimisestaan, jonka tohtori Eila ja tehokas tutkimusapulaiseni Alanrita (vas) allekirjoittavat. Tämä ryhmä oli edellistä vähän vaikeampi, kaikki eivät saapuneet, ja yksi jäi ensimmäisen päivän jälkeen pois. Mutta tässä ryhmässä oli kaksi nuorta naista, joten plussat sille. On ilo seurata nuorten oppimista kahdessa päivässä he oppivat hyvin hyödyllisen haastattelun taidon, ja oppivat käyttämään KISH-taulukkoa, joka takaa perheenjäsenen satunnaisen valinnan haastateltavaksi. Sen huomasin, että ryhmän naisille oli miehiä enemmän vaikeuksia oppia taulukon käyttö. Ja he muutenkin olivat miehiä hitaampia toimissaan ja arempia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mutta oli ilo rohkaista heitä. Huomaa miten he haluavat oppia, vaikka ovat arkoja. Lisäksi miehet voivat mennä haastattelemaan yksin, mutta naiset menevät parina, ja he eivät voi mennä iltaisin haastattelemaan. 

Kuvassa lajitellaan ja niitataan kyselylomakkeita.

Koulutuksen jälkeen Alankritalla ja minulla oli ilo tavata alueellinen luonnonmullistusten hoidosta vastaava viranomainen. Minun ilokseni hän halusi tulla haastatelluksi hindiksi. Tähänastiset avainhenkilöhaastattelut olen minä hoitanut, mutta se on raskasta. En ole tottunut lainkaan intialaiseen englantiin. Saatan jopa ymmärtää asioita aivan väärin. Erästä radiotoimihenkilöä haastatellessani ymmärsin kyläläisten ilahtuvan hänen tulostaan niin että he vievät hänelle ruokaa ja lahjoja, kun hän menee tekemään tulvasta raporttia. Mutta Alankritan kanssa haastattelua purkaessani asia paljastui aivan päinvastaiseksi. Kyläläiset luulevat radiotoimittajan tuovan ruokaa tulva-alueelle, ja ovat pettyneitä kun hän ei tuo mitään vaan alkaa haastatella.


maanantai 4. helmikuuta 2019

Electricity and machines

Judaag is the word I learnt today. It is used here in Bihar. It means that you can fix things and life continues. This morning, the hotel staff was setting up the data monitor. Looked like the plug was not well connected to the wires. The staff member bit the wires few times. No result. He twisted them in different ways into the plug holes. No result. Then he pressed the loose plug unto the loose wires in the plug-in. The data monitor lit up!

Today was we faced some challenges in the service of electricity and the data monitor. But, with adjusting to the situation, all went well. Now my husband will think why did not I take with me the mini data projector and loud speaker he gave me long time ago. Good question. Next time I carry them with me. My greatest challenge is being technically challenged. But, I guess I need to grow in that respect.
 
Purnia, where the second batch of evaluation volunteers are trained is a little quiter town than the two others, Patna and Bhagalpur. Even so, that I dared to go for a walk alone outside our hotel the first time ever in Bihar! And, right almost right away I started walking, I almost stepped on dogs that were sleeping along the street. They got startled by me, and started barking. Big dogs I am afraid of. I changed the sides and continued by walk. Next, I meet this little puppy who is so darling. Even dogs here are survivers, puppies along the street survive. 

Happy moment when both the electricity and data monitor work

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Ganges ja Kosi


Tänään minulla oli kunnia ylittää kaksi Biharin tärkeää jokea – Ganges ja Kosi. Ganges on todella leveä, kun taas Kosi on kapea. Gangesissa näytti olevan vain vähän vettä. On uskomatonta kuvitella miten se voi nousta niin että alueen maanviljelijöiden pellot peittyvät puolitoista metriä vettä. Gangesin reuna-alueet ovat luonnollisesti viljavaa seutua, ja täynnä banaani-, sinappi- ja maissipeltoja. 


Kosi-jokeen biharilaisilla on uskomuksia. He pitävät sitä vähän kuin jumalanaan, ja uskovat että kun se tulvii, he eivät ole onnistuneet miellyttämään Kosia. Tällaiset uskomukset tekevät luonnollisesti tulvavalmiuteen kasvattamisen vaikeaksi. Ja lähes joka vuosi sadeaikaan, kesäkuusta eteenpäin, joki tulvii. Pahin tulva oli vuonna 2008, mutta vuoden 2017 oli myös melko paha. Tämä evaluaatiotutkimus kohdistuu juuri v. 2017 tulvaan, ja siihen miten kriisiviestintäohjelmat auttoivat ihmisten selviytymistä. Ohjelmia lähetettiin All India Radion taajuuksilla, joka vastaa Suomen Yleisradiota. Ohjelmien tekijät olivat kriisiradioverkoston intialaisia tuottajia. He menivät myös tiimeineen tulva-alueille haastattelemaan kyläläisiä. 

Biharilaiset valmistautuvat tulviin vähän kuin suomalaiset talveen. He keräävät polttopuita kotiinsa, ja varastoivat riisiä ja jauhoja. Jauhoista tehdään naan- tai rotileipää tai liddejä. Liddit ovat biharilainen herkku, vehnäkuorisen pallon sisään on ahdettu paahdettuja grahamjauhoja joka on maustettu valkosipulilla. (alla)
 
Liddejä syödään esim. daalin kera, joka on kurkumalla maustettua linssipataa.

Viljelijäväestön suurin ongelma tulvien suhteen on että koko sato saattaa mennä, ja joki tuo mukanaan leitettä pelloille. Vie jonkin aikaa ennen kuin pelto saadaan uudestaan kunnostettua viljelykuntoon. Biharissa on sääntö, että viljelijöiden pitää saada korvaus sadon menetyksestä peräti kolme kuukauden sisällä tulvasta. Näin ei useinkaan käy. Ja jos viljelijä ei ehdi saada uutta siementä ajoissa, sitten ei seuraavaakaan satoa tule. 
Kuvassa kulhossa linssipataa tandoori roti -leivän kera





lauantai 2. helmikuuta 2019

Bihar improves



There are some good things happening in Bihar. Since 2015, alcohol has been completely banned from Bihar. The reason was that alcohol consumption was related to morality. Indeed, I have not seen a single person drunk so far. Neither have I seen anybody smoke, even though smoking is not prohibited. Drugs are prohibited all over India. 

But there are some allowances for minorities to make their own alcohol, since it is considered part of their culture. And, just today I read from today’s the Times of India newspaper that there is smuggling of alcohol going on and police tries to stop it.

The other good thing is that four years ago, Prime Minister Modi started a cleanliness campaign. You can not get plastic bags from anywhere. And it is good, since there is enough garbage on the ground. In some Asian countries, I have seen carbage being burnt by fires. But here burning the garbage by fire is not allowed. It would pollute the thick air even more. So, carbage remains on the road and street side, but at least the number of plastic bags is not increasing. 

Sanitation is a big problem. Before I came here, the tourist guides were advising using tablets and filters for water purification. And I did! I bought a proper filter bottle and effective water purification tablets. First I purify my tap water with tablets, and then filter it. I call it my ‘water works’. So far so good. 




On train stations, there are slogan recommending for urinating into urinals, and not into the nature. Train stations have been provided both with a tooth and face washing place (video below) and a free urinal. Still it is quite common to do your thing where ever, especially men. 


perjantai 1. helmikuuta 2019

Ensimmäinen koulutuspäivä


Oleellisin henkilö tutkimuksen tekemisessä on tiedon kerääjä. Tässä kriisiradion evaluoinnissa jota olen tänne Bihariin tullut johtamaan, tiedon kerääjät ovat vapaaehtoisryhmien kautta löydettyjä nuoria opiskelijoita. Tänään tutkimusapulaisellani Alankritilla ja minulla oli ilo kouluttaa kymmentä nuorukaista haastattelemaan Biharin kyläläisiä. Tässä Alankrita kirjoittaa tutkimuksen tarkoituslauselmaa joka opiskelijoiden pitää oppia ulkoa.


Opiskelijanuorukaiset ovat kahdesta kolmeen vuotta opiskelleita, joka valmistumassa tai valmistuneita alemman korkeakoulututkinnossa. He kaikki ovat maatalon poikia, ja ovat kokeneet Biharin sekä 2008 että 2017 tulvat. Silloin vesi nousi pelloilla 1.5 metriä. Osa nuorukaisista puhuu Angikan kieltä Hindin ohella. Aloina jonkinlainen kädentaito, (ITI – industrial training institute), Intian historia, valtiotieteet, hindin kieli. Aluksi he vaikuttavat hiljaisemmilta kuin suomalaiset nuorukaiset. Mutta loppupäivästä he esittivät kysymyksiä, ja ryhmätöiden siivittämänä innostuivat keskenään keskustelemaan. 


Minä jumppasin heidän nimiään melko monta kertaa, mutta nyt kaikki on hanskassa. Kenelläkään nuorukaisista ei ole haastattelukokemusta, joten he vastaavasti ovat oppimassa tutkimuksen tekoa. Paikallisina sain heiltä paljon apua kyselylomakkeen yksityiskohtiin, esim. ei ole hyvä kysyä palkkatuloa koska ihmiset ovat köyhiä. Lukutaidon selvittämiseksi ei ole hyvä pistää heitä lukemaan (koska se asettaisi heidät noloon asemaan), vaan parempi kysyä ovatko käyneet mitä koulua. Biharissa ei kätellä kun mennään haastattelemaan, eikä tarvitse koputtaa, kun ovet ovat yleensä auki.

Paras hetki koulutuspäivässä on tietysti välikahvi ja -tee. Aamupäivällä se on kahvi (kuvassa), ja iltapäivällä klo 17n maissa se on maitoon keitetty tee. Teen maun saa kuulemma herkulliseksi keittämällä maitoa jonkin aikaa siinä. Täällä maito maistuu erityisen hyvälle. 

torstai 31. tammikuuta 2019

Train from Patna to Bhagalpur


Bihar is like a land that no one really knows. I did not. I did not know how poor it is. I did not what being poor means until I came here. Patna railway station at 4:45. It shines with glamorous flashing light lines covering the station (to celebrate the republic day). But once you enter out from your car, you feel like you are in science fiction movie. People, old and young, women and men, sleeping here and there with their beautiful blankets. People walking here and there, looking for their platform, as we (me and my research assistant Alankrita did). I had covered my head so that I would not look so obviously foreigner. Definitely I was the only foreigner. I followed closely to Alankrita.



Eventually, we managed to jump into the right train, right car even, and found our soft comfy seats. You do not want to eat or drink anything, so that you need not go to the toilet.
The six hour trip from Patna to Bhagalpur is a movie. When the sun rises you start seeing fields, beautiful green palms trees. Around the stations the poverty shows up. Brick houses, cement houses, straw houses, houses insulated with cow’s or water buffalo’s dung. Cakes of dung nicely organised to dry down, and later used also for fire for cooking and heating.
Women with beautifully colored dresses and dupattas ( a thick scarves around their head and shoulders), men with brown or black clothes, hats (pipos in Finnish), children with or without their parents. I saw one boy with a huge sack, and he had dropped carrots to the ground, and was collecting them back to the sack. 

 These pictures might or might not convey the atmosphere. I need to say I was saddened by the poverty. At the same time I admire the resilience of these people who live in poverty. They keep on selling their tea (chai) or snacks, or organising their cow dung, doing their laundry, carrying their water on top of their head, carrying their baby. 

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Työpäivä Patnassa


 
Patna on Biharin osavaltion pääkaupunki. Täällä on vilkas ja meluisa liikenne riksoineen, motorioitune riksoineen(sen nimi on autoriksa, näyttää ihan tuk-tukilta), mopoine ja polkupyörineen ja tietysti autoineen, busseineen ja rekkoineen. Motoroidut ajoneuvot käyttävät jatkuvasti äänitorviaan. Eipä siinä melussa yksinkertaisesti jaksa puolta tuntia pitempään kävellä. Tänään marssin tutkimusapulaiseni kanssa töiden jälkeen iltahämärässä ostamaan nauhoittimeeni pattereita. Kaksin on turvallista.
Töiden jälkeen? Tänään työnä oli haastatella Intian yleisradion ohjelmajohtajaa tulvatiedottamisesta. Itse asiassa haastateltavamme sanoi jäävänsa eläkkeelle seuraavana päivänä,  joten  hänellä oli paljon pitkän linjan kokemusta. Samalla me saimme herkkuja, kaksi palvilaatikollista tyypillisiä intialaisia pikkuleivoksia eläköitymisjuhlien sivutuotteena.
Tietysti otimme monenlaisia kuvia ryhmäkuvia, ja tapasimme myös muuta henkilökuntaa. Tällaisessa haastattelutapaamisesssa tohtori Eilan arvo on mitä korvaamattominta. Hän saa haastatella tohtorin tasoista henkilöä.
Tunnin haastattelun purku kesti neljä tuntia. Kuuntelin sen yhdessä tutkimusapulaiseni Alankritan kanssa. Vaikka valtosa sisällöstä oli englanninkielistä, en ole tottunut Intian englantiin. Alankrita auttoi ymmärtämään haastattelun sekä englannin- että hindinkielisiä sisältöjä.