sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Kamerunilaisesta hiustyylistä



Minua on aina ihmetyttänyt miten afrikkalaiset osaavat punoa tukkansa niin monille pienille leteille. Kunnes opin täällä että kyse on hiuslisäkkeestä. Esimerkiksi Yamilatou, tutkimustiimini jäsen, kertoi että hänen komea hiuksensa on osittain peruukki. On hyvin tavallista että kamerunilainen menee kampaamoon, ja letittää tukkansa alun, mutta sitten siihen vain lisätään nuo useat pikkuletit sisältävä hiuslisäke.
Yösin Yamilatou pitää myssyä jotta upea hiusasetelma pysyy koossa, hän ei ota sitä pois yöksikään. Mokoma laite kestää tukassa noin pari viikkoa. 




Lisäksi olen huomannut että monet naiset pitävät peruukkia superlyhyen tukan päällä. Eli, jos afrikkalaisella naisella on suora tukka, se on todennäköisesti peruukki.

Radioaseman johtaja David kertoi että hän meni virallisesti naimisiin vasta asuttuaan vaimonsa kanssa 10 vuotta. Syynä oli se että hänellä ei ollut rahaa maksaa puolisostaa 1,500 euroa vaimon vanhemmille. Eli täällä vielä maksetaan myötäjäisiä. Tämän vuoksi monet nuoret parit eivät virallisesti mene naimisiin eivätkä järjestä hääjuhlaa ennen kuin ovat saaneet tarpeeksi rahaa myötäjäisiin ja hääjuhlan valmisteluihin.

Suosikkiruokani täällä on ollut paistettu kala, jonka päällä on tomaatti-sipuli-porkkanaseos. Sen nautin usein paistettujen banaanien kanssa. Kyse ei ole Suomessa myytävästä banaanista, vaan plantain banaanista, joka saattaa olla 30 cm pitkä ja väriltään vihreä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Lasten oikeuksien päivänä Kamerunissa

                                       Tänään on lasten oikeuksien päivä.

Kamerunissa lasten oikeuksien päivää ei vietetä. Naiset, nuoret ja lapset hakevat vettä talouksiinsa aamuvarhaisella. Monet lapset ovat juna-asemilla myymässä vettä tai hedelmiä. Jopa kuusivuotiaat opettelevat kantamaan päänsä päällä kevyitä kuormia.

Pascal, 23, auttaa norjalaista lähettiä Lailaa taloudenpidossa ja missä milloinkin tarvitaan. Sillä tavalla hän kartuttaa opiskelukassaa. Hänellä on viisi muuta sisarusta, mutta ainoastaan hän on saanut opiskella. Muut vain hengailevat kotona, koska ei ole työtäkään. Äiti ja isoäiti valmistavat koruja ja kasseja, joita sitten äiti käy myymässä. Isä oli juoppo ja katosi. Heillä ei ole televisiota, mutta jokaisella on jonkinlainen kännykkä. He käyvät katsomassa naapurissa televisiota.

Eniten lapsia työn äärellä olen todellakin nähnyt hakemassa vettä tai myymässä juna-asemilla. Moni nuori, jonka kanssa olen jutellut, sanoo toivovansa saada töitä, mutta se on vaikeaa. Eikä täällä anneta yrityslainoja.

On toki niitäkin joilla kaikki on hyvin, he voivat käydä koulua viisivuotiaasta asti. Täällä opiskellaan 7+7 vuotta joten 19-vuotiaan pääsee pois virallisesta koulusta. Lapsilla ja nuorilla on koulupuvut.




maanantai 18. marraskuuta 2019

Kirkon meininki Kamerunissa



Olin sunnuntaina kirkossa. Todella erilainen kokemus kuin suomalainen jumalanpalvelus! Kirkko oli täpötäynnä, kirkkokansa lauloi ja tanssi iloisesti, ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Varsinkin naiset olivat tosi upeissa asuissa. Samoja asioita kuin suomalaisessa jumalanpalveluksesa oli kolehti joka kerättiin kirjekuorissa, ja muutamat messun osuudet kuten Isä meidän rukous ja Herran siunaus lopussa. 

Koska olen Adamawan alueella Kamerunissa, täällä puhutaan fulfuldea, joten osa lauluista oli fulfulden kielellä. Saarna ja valtaosa liturgiasta oli ranskaksi. Minua viehätti erityisesti laulun ja tanssin ilo, jota jatkui ja jatkui. Kirkonmeininki alkoi klo 8:30 ja päättyi klo 13:30. Se oli tavallista pitempi koska eri kuorot esiintyivät norjalaisen veteraanilähetin kunniaksi. Hän oli perustanut koulun lähetysasemalle, ja monet osoittivat kiitollisuuttaan hänen elämäntyötään kohtaan.
Kuorolaulun lisäksi kannettiin lahjoja veteraanille…mm. Säkillinen porkkanoita, säkillinen riisiä, muutamia sokeriruo’on varsia, ja hedelmiä. 

Olen ajatellut täällä länsimaista lapsikielteisyyttä. Täällä väkiluku kasvaa hulppeasti, ja perheissä on keskimäärin 4 lasta. Ja vauvat roikkuvat äidissä kiinni, äidit sitovat vauvansa pyyheellä taakseen selkään. Siinä sitten vauvan pää pomppii musiikin tahdissa. Lapset tuovat iloa ja väriä elämään. 



sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kurkistus ulkomaailmaan

Tänään ensi kertaa kurkistin suojatulta, vartioidulta asuinalueeltani Ngaounderen keskustaan auton kyydissä. Edessäni tässä on vilkkain kauppakatu. Kaupungissa on mopoja enemmän kuin autoja, ja mopotaksin ammatti elättää monta perhettä.
Asuinalueellani olen tutustunut norjalaiseen Lailaan (suomalainen esi-isä), jonka tapana on muutaman päivänä viikossa käydä tervehtimässä juna-asemalla asuvia 'orpopoikia'. Lähestyessämme asemaa Laila kertoo miten muutamat valkoiset pussit kädessään käyttävät huumeita. Heidän vanhempansa ovat jostain syystä hyljänneet heidät. Muutamat pojat tulevat istumaan penkille juna-aseman vieressä olevan aukion reunaan. Joku juttelee heidän kanssaan huolenpidosta. Nämä nuoret jos ketkä tarvitsevat rakkautta.
Sillä aikaa minä Lailan kanssa haen heille annokset tutulta torimyyjältä. Isoista ämpäriestään sorjasti pukeutunut nuori nainen kauhoo lautaselle riisiä, makaroonia, papuja ja vähän lihakastiketta päälle.
Viemme ateriat pojille, laulamme ruokalaulun, ja tarjoamme saippua ja vettä käsienpesuun. Sitten syödään hyvällä ruokahalulla. Lopuksi kulaus vettä.
Kahdeksan vuoden aikana 40 poikaa on päässyt 'kuiville' ja perhe on ottanut heidät takaisin, tai heidän perheensä on löytynyt.


lauantai 16. marraskuuta 2019

Mietteitä yöjunassa Kamerunissa



Istun vakuuvaunussa matkalla Yaoundesta Ngaoundereen. Minulla on hyvät oltavat, valkoisten lakanoiden välissä. Alapedillä nukkuu 2-kuukautinen Abigir tätinsä kanssa ja äännähtelee suloista vauvahömppää. Heitä vastapäisellä punkalla nukkuu vauvan äiti, joka on ilmeisesti jaloista halvaantunut. Lisäksi toisessa jalassa on reidestä pohkeeseen ulottuva märkivä haava, jonka alkuperää en ole onnistunut selvittämään puutteellisella ranskan kielen taidollani. Silloin tällöin vauvan täti häntä auttaa vaihtamalla kuivaa vaatetta alapäähän. Hän ei ilmeisesti voi mennä WChen. Vauvakin tuntuu märältä. Ei taida olla vaippoja. 


Yaounden juna-asemalla ei ollut samassa määrin kerjäläisiä kuin mitä Biharissa. Syynä saattaa olla aseistettujen sotilaiden läsnäolo. Ravintolavaunussa oli parikin sotilasta, toinen komeine konekivääreineen. Sotilaiden läsnäolo lisää turvallisuuden tunnetta. Tänään uutisissa taas kerrottiin Boko Haramin tehneet tuhoja Kamerunin aivan pohjoisimmassa kolkassa.


Minuakin on jo toruttu kahdesti – ensin siksi että pistin folioon käärittyjä keittobanaaneja lakanani päälle ilman muovipussia. Toinen oli se kun vaunuvartija sanoi että älä pidä kännykkää ikkunasta ulos – joku voi napata sen. Siihen jäi minun dokumentointini. Ihan hyvä että täällä pidetään järjestystä yllä, ja huolehditaan ihmisistä.


Tässä mietin, miksi minun täytyy kohdata jo toistamiseen maailman köyhyyttä ja kurjuutta. Sitä että infrastruktuuria ei ole kohennettu, olosuhteet ovat pysyneet samanlaisina kuin 40 vuotta sitten. Istuin illalla kana-aterialla kahden paikallisen journalistin kanssa. James, 40 v, totesi että tämä ruokapaikka on tismalleen samanlainen kuin hänen lapsuudessaan. Mikään ei ole muuttunut.


Miksi siis toiset maat edistyvät ja toiset eivät? Kamerun on vieläpä 70%sti kristitty maa, joten voisi olettaa, että kristinusko olisi antanut moraalista selkärankaa, ahkeruutta ja intoa tehdä työtä. Mutta maassahan on vain neljännesmiljoona luterilaista, mikä ei ole paljon 24 miljoonan joukossa. Jos nyt luterilaisuudella on mitään tekemistä ahkeruuden kanssa. Monet sanovat että kehittymättömyyden taustalla on korruptio ja poliittinen tilanne.

Kamerunissa on ensi vuonna kunnallisvaalit. Valtapuolue Kamerunin demokraattisella puolueella on eniten kannattajia. Kaksi kolmasosaa nykyisistä parlamentin paikoista on heillä. Muista paikoista taistelee vaatimattomat 200 puoluetta. Paikalliset ovat melko negatiivisia muutoksen mahdollisuuteen.

perjantai 8. helmikuuta 2019

Bihar foods

As always, being in another country the menu is different. For breakfast, you eat usually rice with lentil daal - kind of lentil thick soup, along with coffee where the milk has been already included. In addition you can have roti or naan bread. 


For lunch, first some light sour vegetable soup, the naan, roti or/and rice with thick spinach gravy and vegetable mixture and lentil daal. For desert, a sweet mini round donut ball in suryp called gulab jamun. Otherwise, Bihairis eat very little sweets, even kids do not eat much sweets. 



For dinner, similar things as for  lunch. Bread and rice gravys are very taste. Indians know how to flavour their food. When I ask what spice has been used in the food, they reveal ‘Indian spices’.
‘Gravys’ are eaten so that you take a piece of bread into your fingers and grab the gravy with the bread. All my students were really good in handling the bread. I was not. If I eat with fingers, I want to use my left hand. But it is not ok to eat with your left hand. 
Sweet gulab jamun

Since you eat with fingers, after the meal, you get a little metal bowl with water and half limes in it. You clean your fingers.
After the dinner, you take a spoonful of fennel seeds to get a fresh breadth. 
Fingerwash dish, fennel seeds and rock sugar, and tootpick after meal

torstai 7. helmikuuta 2019

Kokemuksia vuoden 2017 Biharin tulvasta


Tulvien aikaan katoista tulee olohuoneita. Tänään pyykin kuivaushuone.
Maanjäristysten ja tsunamin kokemuksia on ollut paljon mediassa, syystäkin, sillä jopa suomalaisia sekä menehtyi että selvisi vuoden 2004 tsunamista. Jopa presidenttimme on kirjoittanut kirjan tsunamista selviytymisestään. Tulvien suhteen asiat eivät ole yhtä hyvin. Minä ainakin ajattelen että jos tulva tulee, sitten vaan uimaan. 
 
Tänään kuuntelin oppilaitteni selviytymiskertomuksia. He kaikki kertoivat samaa…he huomasivat joen pinnan nousevan, ja kyläläiset alkoivat ounastella tulevaa tulvaa. Eräänä päivänä padon vartijat tulivat kertomaan kyläläisille, että patoportit pian rikkoutuvat (koska oli satanut niin paljon että pato oli pullollaan vettä). Niinpä kyläläiset ottivat kuivia maissinaksuja ja muuta syötävää, ja kävelivät 2 km läheisimmälle rautatieasemalle koska se oli ylävällä paikalla. Vanhuksia kannettiin jonkinlaisilla kotitekoisilla paareilla.

Ne, joilla on sementistä rakennetut talot, voivat paeta katolle. Veden alkaessa nousta he pikkuhiljaa siirtelevät tavaroitaan katolle. 

Eräs naisoppilaani kertoi että juuri kun hän oli kävellyt tien yli, vesi alkoi vuolaana virrata ja katkaisi tien. Hän vielä pelastui. Kun tulvavesi ryntää ulos padosta, se tulee voimalla, aivan kuin olisit voimakkaan virran vietävänä. Siinä on uimataitoiselle tekemistä. Ja täällä ihmiset eivät osaa uida.
Rautatieasemalla he odottivat kaksi päivää apujoukkojen tuloa. Sitten saatiin ruokaa ja lääkkeitä, ja jokainen ryntäsi ottamaan omaansa. Nuo kaksi ensimmäistä päivää asemalla olivat raskaita. Vessoissa ei ole ovea joten pitää pyytää joku seisomaan ovella jos mielii hoitaa asiansa yksityisesti. Jos sinulla on kuukautiset, etkä ole tajunnut ottaa siteitä mukaan, tilanne on todella hankala. 



Ihmiset kuuntelivat evakossa ollessaan radiota. Kaikilla ei ollut radiota, mutta ihmisest kuuntelivat ryhmässä jos jollakin oli radio. Yleensä täälläkin radiota kuunnellaan kännkyköistä, mutta tulvan aikaan kännyköiden virran lataaminen on mahdototan, jota patteriradio on paras informaation lähde. Lisäksi armeija on tiedottamaan. Armeija tuli asemalle ja kertoi milloin evakkoon lähteneet voivat palata koteihinsa.