sunnuntai 5. helmikuuta 2023

 Ahmedabad 5.2.2023


Intiassa on paljon isokokoisia katukoiria. Useimmat ovat villejä, asuvat kadulla, ja kaivelevat roskista syötävää. Koirat ovat yleensä ystävällisiä ja kilttejä, eivätkä käy kimppuun. Kuvan koira oli todellinen lemmikki. Sillä oli kaulapanta ja turkki hyvässä kunnossa. Istui isäntänsä vespan kyydissä tämän ajellessa kaduilla.

Alla esimerkki toisesta lemmikistä, erään majapaikkamme noutajasta. Se seurasi työtoveriani Miia Kalliota ja kulki hänen turvanaan lyhyellä aamulenkillä aivan kuin henkivartijana. Miia sai häntä rapsuttaa paljon, ja koira nautti siitä.

Meidän ulkomaalaisten naisten, Miian ja minun ei miellellään anneta liikkua itsekseen missään. Haluavat varmistaa turvallisuutemme.



Majapaikkoja on ollut useita tällä tutkimusmatkalla. Useimmiten niissä on varusteina kattotuuletin, ilmastointilaite ja neonvalo. Sängyssä on yksi aluslakana ja päällä huopa jonka alla nukutaan näin talvella kun Gujaratissa on 'kylmä. 

Vessassa on pöntössä alapesusuihku, joten vessapaperia ei ole eikä sitä tarvita. Suihku ei yleensä ole funktionaalinen, joten mieluummin lasken kylmää vettä sankoon ja kuupalla huitelen sitä päälleni. Torakoita eikä muitakaan ötököitä huoneissa ei ole näkynyt, koska on 'talvi'. 


Intia on hindulainen maa. 

Yleensä hindutemppleistä tulee mieleen moninaiset patsaat. Maaseudulla näkee yksinkertaisia pikkutemppeleitä, joiden sisällä on palvottavien jumalien patsaita tai kuvia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti