maanantai 13. helmikuuta 2012

Monkey business - apinajuttuja

Tänään olin FEBCin Singaporen toimistossa töissä. Mielenkiintoista. Hiljaista, kukin tietokoneillaan, välillä juodaan kahvia/teetä ja jutellaan. Chris lämmitti mikrossa kaikille omatekoisia lihapiirakoita. Chu Chien tuli hoitamaan raha-asioita. Samalla näytti Amazonilta ostamaansa Nightwish - albumia - oli tuohuksisssaan kun niitä ei voi piraattina ostaa. :-)

Chrisillä on ongelma - miten päästä eroon kerrostalohuoneistoon ryntäilevistä apinoista? On kokeiltu vesipyssyjä, tukittu kaikki kissanmentävät kolot, ja jopa pistetty chiliä ikkunalaudalle. Mutta ei - apinoita vaan pukkaa tulla sisälle laumoittain. Syvät hedelmiä ja leipää. Ainoa vaihtoehto olisi pistää kerrotalon ympärille sähköaita, mutta sitäkään ei voi koska miten kerrostalon lapset voisivat enää ulkona leikkiä?
Chris asuu sellaisella alueella Singaporessa, missä luonto ja sen eläimet ovat lähellä. Hänen talostaan apinoiden lisäksi löytyy käärmeitä ja lepakoita.

Chris auttaa Jania valmistelemaan huomenna alkavaa koulutustamme. Ja toisessa kuvassa Chu Chien antaa Janille kuittikirjan. Taustalla tarkkaavainen silmä näkee Pandan lakritsipussin - minun tuliaisia.
Lounas tänään: Chrisin lihapiirakan lisäksi yksi thaimaalainen mango ja singaporelainen lohikäärmehedelmä.


3 kommenttia:

  1. Olen kuullut muurahaisten ja torakoiden ynnä muiden pienten ötököitten aiheuttamista ongelmista. Mutta että apinaongelma asunnossa - sepä mielenkiintoista!

    Tykkäsivätkö muuten Pandan lakritsasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tykkäsivät lakritsasta, vain yksi neljäsosa jäljellä.

      Poista
  2. Lähetetäänkö lisää Pandan herkkuja? tehtaanmyymälä on tässä lähellä. Nauti auringosta ja osaavista työkavereista. siunausta seminaariin!

    VastaaPoista